Alvar Aalto -tapahtumassa vähemmän on enemmän

Kymmenes Alvar Aalto Symposium kerää heinäkuun lopulla Jyväskylään joukon huippuarkkitehtejä eri maista. Ennen tapahtuman alkua tunnelmaan voi virittäytyä Alvar Aalto -museon näyttelyssä, jossa on esillä kuvia ja pienoismalleja tapahtumassa esiintyvien taiteilijoiden töistä.

Symposiumin teemana on tällä kertaa rationaalisuus. Pääpuhujina on yhdeksän palkittua arkkitehtiä eri maista sekä brittiläinen säveltäjä Gavin Bryars, joka musiikissaan pyrkii tavoittamaan tilallisia ominaisuuksia. Bryarsin musiikkia kuullaan myös näyttelyn äänimaisemana.

Alvar Aalto Symposium on maamme keskeisin arkkitehtuuritapahtuma, jota pidetään maailmanlaajuisestikin merkittävänä. Kansainvälisiä symposiumeja on järjestetty Jyväskylässä kolmen vuoden välein vuodesta 1979 asti.

Symposiumin nimi Less is More on 1900-luvun modernismiin liitetty iskulause. Sillä viitataan modernistisen arkkitehtuurin pelkistettyyn tyyliin, jossa yksinkertaisella ilmaisulla saadaan aikaan voimakas vaikutelma.

MTV3-STT (28.6.2006)

Lue myös:

    Uusimmat