Olympialaisissa lasketaan kymmenen alppihiihtolajia: sekä miesten että naisten pujottelu, suurpujottelu, supersuurpujottelu, syöksylasku ja alppiyhdistetty. Kaikissa lajeissa nopein aika ratkaisee. Kilpailijoiden ajat ilmoitetaan sadasosan tarkkuudella.
Alppihiihdossa kilpailijoiden on läpäistävä kaikki keppien osoittamat portit oikein. Portti on läpäisty oikein, kun kilpailijan kummatkin suksenkärjet ja jalat ovat ohittaneet porttilinjan. Porttien läpäisyä valvovat porttituomarit. Kilpailijan on keskeytettävä laskunsa, jos hän ei ole läpäissyt porttia oikein.
Ajanottojärjestelmä on rinteen yläpäässä liitetty lähtöporttiin: lähdön ajanotto rekisteröi lähtöviivan ylityksen tarkan ajan, kun kilpailija ylittää lähtöviivan polven alapuolisella jalan osalla. Kilpailijan on lähdettävä lähtömerkistä. Lähtöaika hyväksytään, jos se tapahtuu seuraavien rajojen sisällä: 5 sekuntia ennen tai 5 sekuntia jälkeen virallisen lähtöajan.
Maaliviivalla ajanotto katkeaa valokennojärjestelmän avulla: aika pysähtyy, kun kilpailija ylittää maaliviivan ja leikkaa valokennojen välisen säteen.
Kilpailijoiden lähtöjärjestys määritellään heidän aikaisemmissa kilpailuissa keräämänsä ns. FIS-pistemääränsä mukaan. Ensimmäisessä ns. kuumassa ryhmässä ovat 15 parasta läsnä olevaa kilpailijaa.
Pujottelussa ja suurpujottelussa lasketaan kaksi laskua eri radoilla. Niiden yhteisaika ratkaisee voittajan. Ensimmäisellä kierroksella parhaiden laskijoiden kuuma ryhmä laskee kierroksen alussa. Toisella kierroksella lasketaan ensimmäisen kierroksen tulosten käänteisessä järjestyksessä, eli ensimmäisen kierroksen nopein laskee viimeisenä.
Supersuurpujottelussa (tunnetaan myös nimellä super-G) ja syöksylaskussa lasketaan yksi lasku. Alppiyhdistetyssä lasketaan yksi syöksylaskukierros ja kaksi pujottelukierrosta, joiden ajat ynnätään yhteen.
Pujotteluradalla on miesten kisassa oltava korkeuseroa 180–220 metriä ja naisten kisassa 140–200 metriä. Pujotteluradan on oltava rinteessä, jonka kaltevuus on 33–45 prosenttia. Kahden portin välimatka on vähintään 0,75 metriä ja enintään 15 metriä. Peräkkäiset portit ovat eri värisiä, punaisia ja sinisiä. Portteja on miesten kisoissa 55-75 ja naisten kisoissa 45-65. Pujottelussa tärkeää ovat vauhdin yhdistäminen siisteihin ja tarkkoihin käännöksiin.
Suurpujottelussa korkeuseroa on oltava miesten radalla 300–450 metriä ja naisten radalla 300–400 metriä. Kahden peräkkäisen portin välimatka on oltava vähintään 10 metriä.
Super-G:ssä korkeusero on oltava 500–650 metriä miehissä ja 400–600 metriä naisissa. Kahden peräkkäisen portin välinen matka on oltava vähintään 25 metriä, paitsi porttiyhdistelmissä, joissa välimatka on vähintään 15 metriä. Rataan voidaan sisällyttää hyppyjä.
Syöksyrinteen korkeusero on miesten radalla 800-1 100 metriä ja naisten radalla 500-800 metriä. Rataan sisältyy hyppyjä. Syöksyssä vaaditaan kilpailijalta tekniikkaa, rohkeutta, vauhtia, riskinottoa ja fyysistä kuntoa.
Pujottelun tekniikka:
Pujottelun tekniikkaan on vaikuttanut merkittävästi pujottelukeppien kehittyminen. Ensimmäiset kepit olivat sananmukaisesti vesakosta karsittuja ohuita vitsaksia, jotka maalattiin keltaisiksi, sinisiksi ja punaisiksi. Seuraava kehitysaste olivat bambukepit, jotka laskijat kiersivät kaukaa. Viimeiset “jäykät kepit” tehtiin muoviputkesta, joka antoi hieman periksi. Näyttävimmän tekniikan joustavilla kepeillä kehitti Ingemar Stenmark 1970-luvun lopussa.
Pujottelun murros tapahtui 1980-luvun alkuvuosina, kun nivelkepit tulivat markkinoille. Uutuutena oli maahan tulevan kierreosan yläpuolella oleva jousi, jolloin keppi kaatui helposti laskijan tieltä ja näin laskulinjat suoristuivat. Niveltekniikan todellinen taitaja oli Alberto Tomba, joka haki suorimman laskulinjan kepeistä piittaamatta.
Lyhentyneet sukset ovat muuttaneet pujottelun olemusta jälleen. Suksien kääntösäteen lyhentyminen on muuttanut laskutapaa ja tihentänyt radanmerkkausta oleellisesti; käännökset ovat tiukentuneet ja aggressiivinen laskeminen on syrjäyttänyt tyylittelyn.
Lajihistoria:
Ensimmäiset alppihiihdon MM-kilpailut järjestettiin Sveitsin Mürrenissä 1931. Alppilajit oli edellisvuonna hyväksytty mukaan Kansainvälisen hiihtoliiton ohjelmaan, vaikka Suomi ja Ruotsi vastustivat päätöstä.
Olympiakisojen ohjelmaan alppihiihto tuli mukaan Garmisch-Partenkirchenissä 1936, jolloin kilpailtiin vain miesten ja naisten alppiyhdistetyssä, osalajeina syöksylasku ja pujottelu. Alppihiihto kuuluu niihin harvoihin olympialajeihin, joiden kehitys on edistynyt tasa-arvoisesti: miesten ja naisten kilpailulajeja on aina ollut yhtä paljon.
St.Moritzissa 1948 jaettiin jo mitalit myös pujottelussa ja syöksylaskussa. Suurpujottelu tuli kolmanneksi laskumuodoksi Oslossa 1952. Samalla alppiyhdistetty jäi pois. Laji palasi ohjelmaan vasta Calgaryssä 1988. Näissä kisoissa mukaan tuli myös supersuurpujottelu (super-G).
Naisten pujottelukullan 1948 vienyt yhdysvaltalainen Gretchen Fraser oli ensimmäinen Euroopan ulkopuolelta tullut hiihtolajien olympiavoittaja. Ensimmäinen pohjoismaalainen alppihiihdon olympiavoittaja oli Norjan Stein Eriksen, joka otti kultaa suurpujottelussa Oslossa 1952.
Itävaltalainen Toni Sailer (1956) ja ranskalainen Jean-Claude Killy (1968) ovat ainoina voittaneet kaikki kolme tarjolla ollutta kultamitalia. Kroatian Janica Kostelic voitti Salt Lakessa 2002 3 kultaa ja yhden hopean. Sailerilla kertyi Cortinan suurpujottelussa eroa kakkoseen 6,2 sekuntia, mikä on edelleen suurin voittomarginaali alppilajeissa.
Suomalaismenestys:
Suomalaiset osallistuivat ensimmäisen kerran olympiakisojen alppilajeihin 1948 Sankt Moritzissa. Joukkueen muodostivat Pentti Alonen ja Aimo Vartiainen. Aikaisempaa kokemusta Alpeilta ei miehillä ollut.
Oslossa 1952 Pentti Alonen saavutti pujottelussa 14. sijan, joka olikin Lillehammerin kisoihin asti suomalaisten paras sijoitus alppilajeissa.
Riitta Ollikka oli ensimmäinen suomalaisnainen olympiakisojen alppilajeissa. Hän sijoittui Innsbruckissa 1976 pujottelussa 17:nneksi, mutta hävisi yli 15 sekuntia kisan voittajalle.
Lillehammerissa 1994 tehtiin jo lupaavia suomalaistuloksia. Janne Leskinen laski supersuurpujottelussa 13:nneksi ja Mika Marila oli pujottelussa 12:s. Naganossa 1998 Suomella oli ennätyssuuri viiden laskijan joukkue. Kalle Palander sijoittui pujottelussa 9:nneksi.
Salt Lakessa 2002 suomalaiset kuuluivat jo mitalisuosikkeihin, mutta onni ei ollut myötä. Tanja Poutiainen oli kolmanneksi nopein pujottelun ensimmäisessä laskussa, mutta ajoi ulos radalta toisessa. Ulosajoihin sortuivat myös Palander ja Sami Uotila. Aikakirjoihin vietiin kuitenkin olympiahistorian parhaana suomalaissaavutuksena Henna Raidan 8:s sija pujottelussa.
Parhaat suomalaiset lajeittain:
Pujottelu
9. Kalle Palander, 1998
8. Henna Raita, 2002
Suurpujottelu
17. Raimo Manninen, 1964
11. Tanja Poutiainen, 2002
Supersuurpujottelu
13. Janne Leskinen, 1994
Syöksylasku
22. Raimo Manninen, 1964
30. Riitta Ollikka, 1976
Alppiyhdistetty
21. Mika Marila, 1994
Lähteet: www.torinokisasivut.fi, www.hiihtoliitto.fi
Alppihiihdon parhaat mitalimaat:
K H P Yht. Itävalta 26 29 32 87 Sveitsi 16 18 16 50 Ranska 14 13 14 41 Saksa 13 12 9 34 Italia 12 8 7 27 USA 10 15 4 29 Norja 7 7 7 21 Ruotsi 4 2 4 10 Kanada 4 1 5 10 Kroatia 3 1 – 4
Alppihiihdon parhaat mitalistit:
K H P Vuodet Kjetil Andre Aamodt NOR 3 2 2 1992–02 Alberto Tomba ITA 3 2 0 1988–94 Vreni Schneider SUI 3 1 1 1988–94 Deborah Compagnoni ITA 3 1 0 1992–98 Janica Kostelic CRO 3 1 0 2002 Katja Seizinger GER 3 0 2 1992–98 Toni Sailer AUT 3 0 0 1956 Jean-Claude Killy FRA 3 0 0 1968 Hanni Wenzel LIE 2 1 1 1976–80 Trude Jochum-Beiser AUT 2 1 0 1948–52 Marielle Goitschel FRA 2 1 0 1964–68 Rosi Mittermaier GER 2 1 0 1976 Pernilla Wiberg SWE 2 1 0 1992–98
(MTV3)