Rosa Pohjolainen, 17, laski Levillä maailmancupin pisteille! Supertähden huima putki katkesi

Rosa Pohjolainen, 17, säväytti alppihiihdon maailmancupin naisten pujottelussa Kittilän Levillä ja nappasi paikan toiselta kierrokselta vasta uransa kolmannessa maailmancup-startissa.

Pohjolainen laski vahvasti jo eilisessä kilpailussa, mutta törmäsi tuolloin porttiin vähän ennen maalilinjaa. Sunnuntaina hän oli avauslaskun jälkeen peräti 14:ntenä.

Toisella kierroksella Pohjolainen teki virheen rinteen alkuosassa ja putosi lopputuloksissa 27:nneksi. Tuloksena oli kuitenkin uran ensimmäiset maailmancup-pisteet.

Voiton vei lauantain tapaan Slovakian Petra Vlhova. Toiseksi sijoittunut Sveitsin Michelle Gisin hävisi Vlhovalle 0,31 sekuntia ja kolmanneksi sijoittunut Itävallan Katharina Liensberger 0,50 sekuntia.

Yhdysvaltain supertähti Mikaela Shiffrin jätettiin viidenneksi. Kun ottaa huomioon vain ne kilpailut, joissa viime vuodet mielin määrin pujottelua hallinnut Shiffrin on päässyt maaliin, hän oli jäänyt kärkikolmikon ulkopuolelle viimeksi 13. joulukuuta 2014 Åressa.

Tuon ja tämän päivän väliin mahtui 42 maailmancupin pujottelukisaa, joissa Shiffrin oli palkintopallilla. Kahdessa kisassa Shiffrin joutui keskeyttämään.

Riikka Honkanen oli 36:s, Julia Toiviainen 51:s ja Kia-Emilia Hakala 56:s.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja