Mainos

Alman New Media jatkaa säästöjä

Alma Media on kävijämäärillä mitattuna Suomen johtava Internet-palveluiden tuottaja. Ryhmän ydinliiketoiminnan muodostavat online-sisältöpalvelut, luokiteltuun ilmoitteluun liittyvät online-palvelut ja tuotteet sekä liittymäliiketoiminta. Kuluvan vuoden alussa liiketoimintaryhmän strategiaa tarkennettiin ja päätettiin kasvun sijaan keskittyä parhaiten kannattaviin liiketoimintoihin. Tavoitteen mukaan ryhmän tuloskehityksen on määrä parantua vuosineljännes vuosineljännekseltä ja liiketoimintaryhmän tavoitteena on saavuttaa break even -taso vuoden 2002 aikana.

-Mikäli markkinatilanne ei parane, valmistautuu Alma Median New Media -yksikkö aikaisemmin julkaistun tulostavoitteen turvaamiseksi myös henkilöstön lomautuksiin, kertoo New Media -divisioonan johtaja Raimo Mäkilä. -Olemme valmistautuneet alkuvuoden aikana kahden viikon lomautuksiin. Mahdolliset lomautukset toteutetetaan asteittain siten, ettei niistä koidu haittaa liiketoiminnalle.

New Media -liiketoimintaryhmän liiketoiminnoista ovat menestyneet parhaiten MTV3:n Tekstikanava sekä Internet-liittymä. Internet-liittymiä on käytössä jo lähes 170 000 kappaletta, ja niiden määrä on jatkanut voimakasta kasvua. New Media liiketoimintaryhmän liikevaihto kuluvalta vuodelta nousee noin 100 miljoonaan markkaan. Ryhmän palveluksessa on noin 160 henkilöä.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.