Alma Hätösen äiti kertoi yllättävän asian, kun kuuli tyttärensä osallistumisesta tanssiohjelmaan: "Ympyrä sulkeutuu"

Alma Hätönen ja Aleksi Seppänen pohtivat: lattari- vai vakiotanssit 0:53
Katso, minkälaista pohdintaa Alma Hätönen ja Aleksi Seppänen käyvät vakio- ja lattaritansseista.

Juontaja Alma Hätösen perheessä on tutustuttu aiemminkin tanssin saloihin.

Radio- ja tv-juontaja  Alma Hätönen sai kuulla äidiltään, että tämä on harrastanut aikoinaan vakiotansseja. Tätä Hätönen ei tiennyt ennen kuin kertoi osallistumisestaan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan.

– Tämä on kaunis ympyrä sulkeutuu -hetki, Hätönen kuvaili MTV Uutisille ohjelman mediatilaisuudessa 4. elokuuta.

Hätönen kokee olevansa tällä hetkellä elämässään kasvunpaikassa.

– Varmaan kaikki meistä ovat jatkuvassa kasvunpaikassa, mutta itselläni se varmaan liittyy tähän kolmekymppisyyteen. Isoja arvokysymyksiä ja sen tyyppisiä asioita. Mistä palikoista omaa arkea ja elämää haluaa rakentaa? Mitkä ovat niitä oikeasti tärkeitä arvoja, joista ei ole valmis joustamaan?

– Toki ihan sellaistakin, että katsoo peiliin silloin, kun tarvitsee sekä empatiaa itseään ja muita kohtaan. Harjoittelua ja omien rajojen pitämistä, aikuisuutta. Henkinen kasvu kuulostaa maagiselta ja isolta, mutta toivon, että me kaikki teemme sitä, Hätönen kertoi.

Hätönen uskoo vahvasti energioihin, ja tanssinopettajastaan Aleksi Seppäsestä hänelle on alusta asti välittynyt hyvä energia.

– Halusin, että Aleksi on parini. Minulla on sellainen olo, että hän on sellainen ihminen, jonka tarvitsen vierelleni, Hätönen kertoi.

Opettajan näkökulmasta on kiva kuulla, että tähtioppilas on toivonut juuri Seppästä opettajakseen.

– Siitä tulee jo hyvä fiilis, Seppänen kertoi.

Tanssii Tähtien Kanssa -livelähetykset alkaavat su 4.9. klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Tanssikupla mtv-palvelussa maanantaisin ja perjantaisin. Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat