Alma-gallup: Kokoomuksen kannatus reippaassa alamäessä – SDP piti suosionsa, perussuomalaisten kannatus noussut selvästi
SDPn kannatus on nyt 21,3 prosenttia. Samanaikaisesti päähallituspuolueet kyntävät, uutisoi Iltalehti Alma Median gallupin perusteella.
SDP on kyselytuloksen perusteella yhä ykköspaikalla, kun toisiksi suurin kannatus on puolueista kokoomuksella, 18,1 prosenttia.
Kokoomuksen kannatuksen lasku on ollut reipasta, sillä edellisessä Alma-gallupissa puolueen kannatus oli 1,6 prosenttiyksikköä suurempi.
– Meillä oli sellainen ymmärtämys omankin tutkimustiedon pohjalta, että helmikuu on ollut meille kannatuksen osalta aika haastava. Se kilpistyy hyvin pitkälle yhteen selittävään tekijään: turbulenssi vanhuspalveluiden osalta kävi aika kiivaana, kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen kommentoi Iltalehdelle.
Perussuomalaisilla 1,3 prosenttiyksikön kasvu, keskusta jatkaa kyntämistä
Kolmantena tulevan keskustan kannatus on jatkanut laskuaan ja on enää 14,1 prosenttia. Vihreitä äänestäisi puolestaan 13,2 prosenttia.
Perussuomalaisten kannatus on noussut reippaasti 9,9 prosentista 11,2:een. Nousu on jatkunut viiden kuukauden ajan yhtäjaksoisesti.
Ainoa kannatustaan kasvattanut hallituspuolue oli siniset, jonka osuus oli noussut marraskuun tasolle, 2,3 prosenttiin.
Tietoykkösen toteuttamaa gallupia varten haastateltiin puhelinhaastattelujen ja internetkyselyn yhdistelmänä 1500:aa ihmistä aikavälillä 18.2.–3.3.2019. Virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Juttua päivitetty kello 19.29.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää