Alle 15-vuotias tyttö lavasti törkeän raiskauksen valeviestein – kaksi pidätettiin väärennettyjen viestien vuoksi

Epäillyn raiskauksen tutkinta Joensuussa on päättynyt erikoiseen lopputulokseen. Poliisi uskoo, että raiskauksesta kertonut alle 15-vuotias tyttö sepitti tarinan ja lähetti itselleen uhkausviestejä pönkittääkseen kertomaansa.

Tyttö kertoi poliisille joutuneensa raiskatuksi Joensuussa 1. syyskuuta. Tytön mukaan hän oli kaveriensa kanssa kaupungin keskustassa, kun heidän seurueeseensa lyöttäytyi kaksi nuorta miestä.

Tytön mukaan hän tunsi 16- ja 18-vuotiaat miehet vain etunimeltä. Tyttö kertoi lähteneensä miesten kanssa keskustassa sijaitsevaan asuntoon, jossa he raiskasivat hänet.

Noin viikkoa myöhemmin tyttö kertoi saaneensa uhkausviestejä toiselta miehistä Instagram-palvelun kautta. Uhkausviesteissä tyttöä uhattiin vakavalla väkivallalla, jos hän kertoo asiasta tai miehen henkilöllisyydestä poliisille.

Tytön mukaan hän oli saanut yhden uhkausviestin myös Snapchatissa, jossa viestit häviävät automaattisesti tietyn ajan kuluttua.

Instagram-profiili paljasti huijauksen

Poliisi aloitti tapauksesta laajan tutkinnan ja kuuli useita nuoria. Epäiltyjen henkilöllisyys ei kuitenkaan selvinnyt.

Tutkimalla valvontakameroiden tallenteita ja tytön puhelimen televalvontatietoja poliisi selvitti, ettei tytön kertoma tapahtumakulku voinut pitää paikkaansa.

Sitten poliisi ryhtyi tutkimaan uhkausviestejä lähettänyttä Instagram-profiilia. Profiilin rekisteröinti- ja kirjautumistiedoista selvisi, että se oli luotu ja sitä oli käytetty tytön kodin nettiliittymästä.

– Instagram-profiiliin tehty tutkinta viimeistään osoitti, että jäljet johtavat niin sanotusti sylttytehtaalle. Tyttö oli lähettänyt viestit itselleen, muuta vaihtoehtoa ei jäänyt, tutkinnanjohtaja Simo Hämäläinen kertoo STT:lle.

Ketään muuta ei epäillä

Tapaus herätti Joensuussa paljon huomiota. Esitutkinnan aikana yksi alaikäinen poika ja yksi alle 16-vuotias tyttö olivat kiinniotettuina tapaukseen liittyen. Mies otettiin kiinni seksuaalirikoksesta epäiltynä ja nainen Snapchat-viestistä epäiltynä.

Lisäksi poliisi puhutti yhtä alle 15-vuotiasta poikaa seksuaalirikoksesta epäiltynä. Poliisi korostaa, ettei kenelläkään heistä ole todellisuudessa mitään osuutta tapahtumiin.

Poliisi on tutkinut Instagram-viestien osalta asiaa törkeänä todistusaineiston vääristelemisenä. Lisäksi asiaa on tutkittu vääränä ilmiantona sekä perättömänä lausumana viranomaismenettelyssä.

Hämäläinen ei halua kommentoida sitä, onko tyttö tunnustanut teot.

– Joka tapauksessa hän on alle 15-vuotias, joten rikosoikeudellisia seurauksia ei hänen osaltaan tule. 

Lue myös:

    Uusimmat