Alkuviikon säässä jännittävä tilanne: Suomeen virtaa lämpimämpää ilmaa, mutta myös sateita – katso, kuinka korkealle lämpötila kipuaa!

Suomeen virtaa pian hetken aikaa lämmintä ilmaa, ja etelässä saatetaan hätyytellä maanantaina jopa selvästi yli 10 asteen lukemia.

MTV Uutisten meteorologi Mette Mannonen kertoo, että tänään on luvassa poutainen ja aurinkoinen päivä suuressa osassa maata, mutta pilvisyys alkaa lisääntyä päivän aikana etelässä.

– Lämpötilat kohoavat 5–10 asteeseen. Pohjoisessa on viileämpää ja tuulisempaa, ja hajanaisia sateita liikkuu Lapin yli itään.

Mielenkiintoinen hetki koittaa maanantaina, sillä silloin jännitetään, kuinka korkealle lämpötila pääsee kipuamaan etelässä.

Mannonen nimittäin kertoo, että maanantain vastaisena yönä etelästä saapuu sadealue, mutta samalla meille virtaa myös lämpimämpää ilmaa.

– Jos maanantaina aivan etelässä aurinko pääsee vähänkään paistamaan, niin lämpötila kohoaa selvästi yli 10 asteen yläpuolelle.

Sen sijaan maan keskivaiheille jää ennusteen mukaan sateisempi vyöhyke, ja sateita tulee kaikissa olomuodoissa. Lapissa maanantai on poutainen ja viileä.

– Tiistaina kaikkein lämpimin ilma väistyy Suomen itäpuolelle, mutta sää muuttuu viikon mittaan aurinkoisemmaksi, Mannonen kertoo.

Katso alta viiden vuorokauden ennuste yli 100:lle paikkakunnalle!

Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä!

Lue myös:

    Uusimmat