Alkoholisti-isä Mika ryyppäsi ja nukkui yli tyttärensä 6-vuotissyntymäpäivän – "Iski valtava paniikki: Mihin lauantai on mennyt? Missä lapseni ovat?"

Raitistunut alkoholisti Mika kertoo tyttärensä syntymäpäivästä 5:18

12-vuotiaana ensimmäistä kertaa alkoholia maistanut Mika Muukkonen ajautui 26-vuotiaana ryyppykierteeseen, josta eroon pääseminen kesti parikymmentä vuotta.

Videolla Mika kertoo itse tarinansa tyttärensä syntymäpäivästä!

Muukkonen ryyppäsi rahansa, työpaikkansa ja monet ihmissuhteensa – ja aiheutti valtavat määrät huolta kahdelle tyttärelleen.

Erityisen hyvin mieleen on jäänyt päivä, jona Muukkosen vanhempi tytär täytti kuusi vuotta. Syntymäpäiväkakku ja leipomukset jäivät syömättä, kun Muukkonen joi itsensä humalaan ja sammui koko tärkeän päivän ajaksi.

Työvuoron jälkeen "parille"

Muukkonen oli sopinut entisen vaimonsa kanssa, että vanhemman tyttären syntymäpäiviä juhlittaisiin tällä kertaa isän luona. Muukkonen valmisteli viikon aikana tarjoiltavia ja odotti lauantain juhlia.

Perjantain iltavuoron jälkeen tie ei kuitenkaan vienyt kotiin ja höyhensaarille.

– Jossain vaiheessa kävi työvuoron aikana mielessä, että voisi käydä parilla kaljalla, ihan vaan parilla, Muukkonen kertoo.

Kun Muukkonen pääsi puoli kymmeneltä töistä, vaihtui työasu siviilivaatteisiin, ja mies läksi Rovaniemen yöhön. Alkoholi otti niskalenkin siitä huolimatta, että tyttären syntymäpäiviä juhlittaisiin seuraavana aamuna.

"Iski valtava paniikki: Mihin lauantai on mennyt?"

Seuraava muistikuva on hetkeltä, jona Muukkonen havahtui aamun harmauteen.

– Kännykästä oli virta loppu, mutta tajusin katsoa teksti-tv:stä ajan. Pistin television päälle, ja siellä luki ’sunnuntai’.

– Iski valtava paniikki: Mihin lauantai on mennyt? Missä lapseni ovat?

Muukkoselle tyypillisesti perjantain kaljanjuonti ei ollut jäänyt "ihan vaan pariin". Hän oli ryypännyt ja sammunut sillä seurauksella, että hän oli nukkunut koko syntymäpäivän ohi.

– Vannoin itselleni, että jos tästä selviän, en ikinä enää juo – kunnes tuli seuraava perjantai, Muukkonen huokaa.

Isän alkoholismi oli arvaamattomuutta ja kamalia hetkiä

Muukkosen mukaan hänen alkoholisminsa näkyi hänen tyttärilleen "kaikilla mahdollisilla tavoilla". Isä rikkoi lupauksia ja käyttäytyi täysin arvaamattomasti.

– He eivät koskaan voineet minun luokseni tullessaan tietää, missä kunnossa isä on ja onko se ryypännyt, Muukkonen toteaa.

– Tapani sanoa heille, että välitän heistä, oli kertoa, että jos heitä ei olisi, minuakaan ei olisi.

Epäsuoran itsemurhalla vihjailun seurauksena Muukkosen 10-vuotias tytär alkoi soitella isälleen päivittäin ainoastaan varmistaakseen, onko tämä hengissä.

Perhe antoi kaksi vaihtoehtoa

Erään kerran, vuonna 2012, Muukkonen häiriköi perhettään, piti meteliä ja ryyppäsi läpi yön.

Aamulla hänen perheensä pyysi hänet pöydän ääreen.

– He sanoivat, että välittävät minusta todella paljon ja ovat huolissaan, että sillä menoa juon itseni hengiltä. Sain valita itse. Sain lähteä joko hoitoon tai lätkimään.

Muukkonen ei ollut ehtinyt ottaa yhtäkään krapularyyppyä, joten interventio onnistui ja mies suostui lähtemään hoitoon. Sen seurauksena hän pääsi irti noin 20 vuoden kierteestä. Nykyisellään Muukkonen on täysin raitis mies.

Alkoholisti on nyt päihdeterapeutti

Minnesota-hoidon käynyt Muukkonen aloitti uuden elämän. Jonkin ajan kuluttua hän osallistui kokemusasiantuntijakoulutukseen ja kiinnostui päihdetyöstä.

Pian häntä pyydettiin terapeuttiharjoitteluun – samaan paikkaan, jossa Muukkosta itseään oli muutamaa vuotta aiemmin hoidettu. Harjoittelu sujui hyvin, ja Muukkonen pääsi vakihommiin.

Tätä nykyä Muukkonen työskentelee terapeuttina päihdehoitokeskus Kantamossa.

– Olemme vertaistuellisia. Jokaisella laitoksellamme työskentelevällä on ammatillinen koulutus, mutta myös omakohtainen toipumiskokemus. Se on hyvin tärkeää tässä työssä, Muukkonen tiivistää.

Lue myös:

    Uusimmat