AlfaTV ilmoitti menettäneensä sijoittajilta keräämänsä miljoonat – analyytikko ihmettelee varojen menetystä

Miljoonia osakeannilla kerännyt AlfaTV-kanava on menettänyt osakepääomansa. Yritys ilmoittaa etsivänsä uusia rahoitusvaihtoehtoja 

Näkyvästi lanseeratun AlfaTV-kanavan omistava Brilliance Communications Oy on ilmoittanut kaupparekisteriin osakepääomansa menettämisestä. Ilmoitus tarkoittaa, että yhtiön oma pääoma on mennyt negatiiviseksi.

– Osakepääomat on tällä hetkellä menetetty. Rahoitusvaihtoehtoja selvitetään ja neuvotellaan koko ajan. Näyttää erittäin hyvältä. Todennäköisesti hyvin pian pystymme kertomaan positiivisia uutisia, asiat saadaan järjestykseen ja voimme jatkaa strategian mukaista kehittämistä, AlfaTV:n operatiivinen johtaja Vesa Halonen kertoo.

Halosen mukaan rahoitusta voisi tulla yhtiöön osakkailta saatavana pääomalainana tai ”muina toimenpiteinä”.

Osakepääoman menetyksen taustalla on Halosen mukaan se, että mainosmyynti on lähtenyt käyntiin yhtiössä oletettua hitaammin. Halosen mukaan yhtiöllä on kuitenkin yhä kassassa rahaa eikä tv-kanavan toiminta ole vaarassa.

Yhtiön suurin omistaja on kristillinen medialähetysjärjestö IRR-TV ry. Lisäksi muun muassa liikemiehet Eero Lehti ,Toivo Sukari ,Harry Harkimo ja Joni Nelimarkka sekä mediayhtiö Keskisuomalainen ovat sijoittaneet AlfaTV:hen.

Viime kesänä alkanut AlfaTV:n osakeanti päättyi lokakuun lopussa. AlfaTV kertoi osakeantinsa saavuttaneen kolmen miljoonan euron tavoitteen ja yhtiön saaneen 1700 uutta omistajaa.

Talouselämän analyytikko Ari Rajala ihmettelee, kuinka osakepääoma voi olla jo menetetty, vaikka annissa saatiin kolme miljoonaa euroa.

– Annin tuoma pääoma on menetetty. Se kertoo, että tappion määrä on ollut semmoinen, että se on menetetty, Halonen kertoo.

Halosen mukaan tappio on ollut suuri, mutta ”alalle pieni”.

– Tv-alalla kulut ovat mittavat, hän lisää.

Vuoden 2020 tilinpäätöksen mukaan yhtiöön oli sijoitettu omaa pääomaa 614 600 euroa, josta jäljellä oli tappioiden jälkeen 60 200 euroa. Kassavaroja oli vuoden 2020 lopussa 72 300 euroa. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2020 runsaat 2,7 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 53 000 euroa.

Yhtiö ei ole vielä toimittanut viime vuoden tilinpäätöstä kaupparekisteriin.

Lue myös:

    Uusimmat