Alexander Stubb kertoi, millaisia ihmisiä kabinettiinsa haluaa
Kannattaa pysyä rauhallisena, Stubb kommentoi Trumpin Nato-puheita.
Presidentiksi valittu Alexander Stubb kertoo, että hänen kabinettinsa rakentaminen on alkanut. Sen kokoonpanosta tiedotetaan myöhemmin, kun se on valmis, Stubb sanoi tiedotustilaisuudessa.
Hänen mukaansa kabinetista tulee perinteinen. Hän kertoi kuitenkin haluavansa erityisesti yhden ihmisen, jolla on vahva kokemus rauhanvälityksestä, ja yhden, jolla on vahva kokemus Natosta.
Myös läheiset kytkökset ulko- ja puolustusministeriöihin olisivat hyväksi, Stubb sanoo.
Tulevan puolisonsa roolia Stubb ei vielä kommentoinut vaan kertoi, että hänen vaimonsa tekee päätöksen itse tulevien viikkojen aikana.
Yhteistyöstä valtioneuvoston ja eduskunnan kanssa kysyttäessä Stubb vastasi, että hän aikoo olla ensi töikseen läheisessä yhteydessä eduskunnan ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntiin. Hän sanoo jatkavansa mielellään asiassa presidentti Sauli Niinistön linjalla.
Niinistö piti säännöllisesti yhteyttä eduskunnan suuntaan pitämällä vapaamuotoisia keskustelutilaisuuksia ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien kanssa.
– Olen hyvin tietoinen siitä, että astun virkaan vaikeassa kansainvälisessä poliittisessa tilanteessa, jossa kansainvälisiä sääntöjä ja instituutioita haastetaan. Elämme epäjärjestyksen aikakautta. Suomen presidentin päätehtävä on rauhan ylläpitäminen meidän omalla maaperällämme ja tietysti rauhanvälitys, Stubb hahmotteli tulevaa rooliaan.
Lue lisää: "Donald Trump on lähtökohtaisesti oikeassa" – Stubb otti kantaa ex-presidentin kohuvastauksiin
"En näe Venäjä-suhteen parantuvan lähiaikoina"
Stubbilta kysyttiin tiedotustilaisuudessa myös Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin Nato-kommenteista.
Republikaanien presidenttiehdokkuutta uudelleen tavoitteleva Trump sanoi vaalitilaisuudessa rohkaisevansa Venäjää hyökkäämään sellaisten Naton jäsenmaiden kimppuun, jotka eivät ole täyttäneet taloudellisia velvoitteitaan.
Stubbin mukaan Trumpin Nato-kommenttien suhteen kannattaa pysyä rauhallisena ja panostaa Suomen Nato-jäsenyyteen.
– Amerikkalainen vaaliretoriikka on vahvempaa kuin täällä.
Hän kuitenkin sanoi, että Trump on lähtökohtaisesti oikeassa siitä, että Nato-maiden puolustusmenojen tulee olla vähintään 2 prosenttia kansallisesta bruttokansantuotteesta.
– Euroopan tulee varmistaa, että se tekee oman osansa Natossa.
Stubbilta kysyttiin myös, mikä on hänen linjansa Ukrainan aseavusta. Hän sanoi olevansa varovainen ja maltillinen siinä, miten määrittelee tulevan linjan nyt, kun on matkalla ehdokkaasta presidentiksi. Hänen mukaansa linjaan tuskin tulee suuria muutoksia.
Suhdetta Venäjään Stubb kommentoi sanomalla, ettei Suomella ole nyt poliittista suhdetta Venäjään.
– En näe sen parantuvan lähiaikoina. Syy on tietysti se, että meillä ei voi olla suhdetta ennen kuin Venäjä lopettaa sotansa ja aggressionsa Ukrainassa.
Tulevien viikkojensa ohjelmasta Stubb kertoi, että hänet on kutsuttu professorin ominaisuudessa Münchenin turvallisuuskonferenssiin. Hän aikoo myös käydä Firenzessä hoitamassa muuton ja hyvästelemässä kollegansa ja opiskelijansa.
Ensimmäisen valtiovierailunsa presidenttinä Stubb arvioi suuntautuvan Ruotsiin.
Katso koko tiedotustilaisuus tästä:
Uusimmat
-
19:21
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:50
MM-kisoissa taas käynnissä älyttömät murskajaiset
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonilla jännityksen hetket käsillä – Itävalta kurittaa Norjaa
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
17:28
Saharin perhe palasi raunioituneeseen kotiinsa Gazassa – "He ovat unohtaneet mitä on olla lapsi"
-
17:12
Vesi nousee Lapin joissa: Yöllä jouduttiin pelastamaan ihmisiä ja aamulla auto
-
Lataa lisää