Alennusmyynnit alkoivat – Kaupan liiton mukaan erityisesti nuoret ovat kiinnostuneita joulualesta

Kuluttajat seuraavat joulun jälkeisiä alennusmyyntejä 2:07
Kuluttajat seuraavat joulun jälkeisiä alennusmyyntejä

Joulunjälkeiset alennusmyynnit näyttävät olevan yhä suomalaisten suosiossa. Alennusmyynnit käynnistyivät toden teolla tänään, kun suuret kauppakeskukset ja tavaratalot olivat ensimmäistä kertaa auki joulun jälkeen.

Kaupan liiton tuoreen selvityksen mukaan valtaosa kuluttajista seuraa edelleen innokkaasti joulusesongin alennusmyyntejä. Erityisesti nuoret ovat selvityksen mukaan hyvin aktiivinen joulunalennusmyyntejä seuraava ryhmä.

Selvityksen mukaan nuoret aloittavat aleshoppailun jo silloin, kun vanhempi ikäpolvi keskittyy vielä joulunviettoon. Yhdeksän prosenttia alle 25-vuotiaista aloittaa alennusmyyntien seuraamisen jo jouluaattona tai -päivänä.

Nuoret käyttävät esimerkiksi joululahjaksi saamansa rahat joulunpyhien jälkeen.

Ainakin Helsingin Stockmannin tavaratalossa ja sen yhteydessä olevassa elektroniikkaliike Powerissä kävi kuhina jo tapaninpäivänä. Niklas Nevander etsi yhdessä äitinsä talosta kenkiä ja elektroniikkaa.

– Tulin vaan katselemaan vähän Apple Watchia. Se on ollut vähän harkinnan alla. Nyt kun on tullut aika paljon rahaa, niin ollaan sitten just menty ostamaan ne lahjat joulun jälkeen. Pääosin tultiin katsomaan tosin talvikenkiä, kun on tällaisilla lenkkareilla menty tähän asti, Nevander sanoo.

Vaatteet ovat yksi joulualennusmyyntien suosikkiartikkeli, mutta myös muun muassa elektroniikkaa hankitaan paljon. Helsingin keskustan Power-elektroniikkakaupassa myytiin esimerkiksi tietokoneita alennuksella.

Sonja Laurila etsi Powerista alennuksessa olevaa tietokonetta. Laurila on aloittamassa koodausopinnot Metropolia-ammattikorkeakoulussa vajaan kuukauden päästä.

– Itse asiassa haluisin opetella koodaamaan. Siinä pitää olla tehoja ja sen pitää olla helposti mukana kannettava. Kyllä joka vuosi käyn kattomaan, mitä alennusmyynneistä löytyy, mutta harvoin näin isoja ostoksia teen täältä alemyynneistä.

Laurilan mielestä tietokoneiden alennusprosentit voisivat olla isompiakin.

– Näissä on nyt aika pieniä. Heittäisin, että noissa on jotain 5-10 prosenttia. Olisi se kiva, jos se olisi vaikka 30 prosenttia, Laurila sanoo.

Jouluahjat itselle vasta joulun jälkeen

Pekka Virtanen tutkaili joulunjälkeistä alennusmyyntiä Helsingin Stockmannin muotiosastolla.

– Ehkä täältä löytyy uusi puku, kenties. Olen kyllä käynyt näissä joulun jälkeisissä alennusmyynneissä niin pitkään, kun niitä on ollut, 10-15 vuotta, mutta ei se mikään must juttu ole.

Virtanen kertoo ostavansa muille joululahjat ennen joulua ja itselleen vasta joulun jälkeen. Hän sanoo haluavansa itselleen lahjaksi vain kirjoja. Niitä hänen ei ole tarvinnut vaihtaa kertaakaan.

– Minun käsitykseni mukaan huonoa kirjaa ei ole olemassakaan. Kaikki kirjat ovat arvokkaita. Voi olla, etten pidä jostakin kirjasta, mutta ei se huono ole siitä huolimatta.

Kuitti mukaan, jos haluaa vaihtaa lahjan

Aattona saadun joululahjan voi tietyin ehdoin vaihtaa uuteen, jos lahja ei miellytä saajaa. Lain mukaan kivijalkakaupalla ei ole velvollisuutta ottaa vastaan vaihdettavaa tai palautettavaa tuotetta. Tällainen velvollisuus on vain etämyynnissä.

Käytännössä perinteisetkin kaupat kuitenkin vaihtavat lähes  aina tuotteita uusiin, jos saatu joululahja on esimerkiksi väärää kokoa.  Kuitti on syytä muistaa ottaa mukaan, jos haluaa vaihtaa joululahjansa.

Lue myös:

    Uusimmat