Älä vie saksalaiselle hajuvettä − lue myös muut mokat ulkomailla

Ruoka ja juoma näyttelevät ulkomailla matkatessa tärkeää osaa. Puhumattakaan sellaisesta onnenpotkusta, että saa kutsun vierasmaalaisen kotiin. Vierailua ei kannata vesittää paikallisesta näkökulmasta katsottuna epäkohteliaalla käytöksellä.

Pöytätavat

Tapakouluttaja Kaarina Suonperä muistuttaa, että pöytätavat ovat varsin erilaisia monissa maissa. Länsimaisen ihmisen on hyvä muistaa, että koko Aasia syö ruokansa puikoilla. Seuraavaksi eniten on pelkällä kädellä syöjiä; tarkkaan ottaen oikealla kädellä syöjiä. Meitä haarukan käyttäjiä on maapallolla vähiten.

− Jos menet työmatkalle Aasiaan, sinun pitää hallita puikot. Olisi hyvä, jos Finnairin suoralla lennolla Helsingistä Pekingiin ei olisi haarukoita. Kyllä monen tunnin lennon aikana ehtii opetella saamaan syömäpuikoilla lautaselta ruokaa suuhun asti.

Perillä Pekingissä on ravintoloita, joissa ei ole lainkaan haarukoita.

− On vähän tylyä mennä sinne ja sanoa, että en syö puikoilla, Suonperä huomauttaa.

Ruokailuvälineiden ohella ruokapöytäkäyttäytymisessä on eroja. Esimerkiksi syömäpuikkoja ei saa jättää pystyyn riisiin aterian lopuksi. Se koetaan kuoleman merkiksi.

− Japanissa sinulle tuodaan ensin pieni märkä pyyhe käsien puhdistukseen. Ruoka tulee erikokoisissa kipoissa. Kipon saa sekä Japanissa että Kiinassa tuoda lähelle leukaa ja suuta. Juodessa saa ryystää. Nenää ei taas sovi niistää julkisesti.

Alkoholi

Alkoholin suhteen viesti on selvä: kaatokänniä ei katsota hyvällä missään päin maailmaa. Suonperä nostaa esiin myös kieltäytymisen alkoholista.

− Siitä, ettei käytä alkoholia, ei kannata tehdä numeroa. Kaliforniassa, Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, Etelä-Afrikassa ja muissa viinimaissa kannattaa skoolata; nostaa lasi, vaikkei käyttäisi alkoholia. Juodahan voi aina vettä, Suonperä muistuttaa.

Japanissa älä kaada itsellesi juotavaa, vaan anna muiden täyttää lasisi. Islannissa alkoholi on kallista, joten älä tarjoa kierrosta, ellet varta vasten halua päästä rahoistasi eroon.

Ruoka

Suhtautuminen ruokaan vaihtelee maiden välillä. Kulinaristien Ranskassa on hyvä varautua siihen, että eteen tulee eksoottisiakin herkkuja.

− Ranskassa ei syödä ostereita kuin kuukausina, joissa on r-kirjain. Osteri on oudon näköinen lautasella. Kannattaa treenata etukäteen syömällä muutama jo Suomessa.

Ruoasta ei saa missään kieltäytyä niin, että näyttää reaktionsa naamalla, Suonperä muistuttaa.

Ranskassa leipä ja leipätikut ovat pääruoan lisukkeita, joten syö niitä vasta kun ruoka on pöydässä. Nauti sekä voileivät että hedelmät haarukalla.

− Italialainen ei missään tapauksessa käytä leipää kastikkeen syömiseen. Me käytämme Suomessa sitä vähän kuin pesusientä, Suonperä lisää.

Myös belgialaiset arvostavat hyvää ruokaa. He ottavat kokkaamisen tosissaan, joten muista kehua syötyäsi.

− Itävallassa ei saa aloittaa ruokailua ennen kuin isäntä on toivottanut kaikille guten appetit tai mahlzeit ja aloittanut itse. Muista paloitella ruoka haarukalla. Veitsen käyttöhän tarkoittaa, että ruoka on sitkeää.

Kyläily

Ulkomaalaisessa kodissa kyläilyyn pätee monenlaisia sääntöjä, riippuen maasta ja kulttuurista. Suonperä kehottaa kiinnittämään huomiota jo tuliaisiin. Ota ensi alkuun selville, mikä kohdemaassa on positiivinen väriyhdistelmä.

− Kannattaa olla tarkkana, sillä värit ovat vahvoja ja merkityksellisiä. Ranskan lippu on sinipunavalkoinen. Ne värit ovat heillä suosittuja kukkakimpuissa, Suonperä kuvailee.

Kiinnitä huomiota myös kukkien lajikkeisiin. Euroopan maissa ei kannata viedä emännälle krysanteemia, joka edustaa monin paikoin hautajaiskukkaa.

− Portugalissa neilikat symbolisoivat vallankumousta. Ranskassa ne tuovat huonoa onnea. Saksassa ei viedä emännälle punaisia ruusuja, ellei sinulla ole hänen kanssaan salaista suhdetta.

Kukkia kenties vielä isompi riski ovat muut tuliaiset, mikäli et tunne niiden merkitystä. Saksassa hajuvesi ja saippua koetaan liian henkilökohtaisina kylään vietäviksi. Samoin voi ajatella myös ruotsalainen. Belgiaan ja Sveitsiin ei kannata viedä suklaata.

Erityisen vieraanvaraista kansaa ovat venäläiset. He näkevät paljon vaivaa vierailun eteen.

− He tarjoavat hyvää ruokaa, aina vaan lisää. Vodkaakin on yllin kyllin. Siitä kieltäytymiseen täytyy olla hyvin perusteltu syy.

− Lisäksi Venäjällä rakastetaan lapsia, joten kiinnitä heihin huomiota lämmöllä. Perhekuvia kannattaa kantaa mukana ja esitellä. Sisään tullessa sinulle tarjotaan vierastohvelit. Älä vihellä sisällä, se tuo huonoa onnea.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat