Ihmistä ammuttiin Tampereen keskustassa, käsillä oli "merkittävä vaaratilanne" – katso lukijan kuvat

Tampereen keskustassa Hämeenpuiston pohjoispäässä ammuttiin yhtä henkilöä useita kertoja maanantaina iltapäivällä. Poliisin mukaan tilanne aiheutti merkittävää vaaraa myös sivullisille. Yksi ihminen on otettu kiinni alustavasti tapon yrityksestä epäiltynä.

Poliisi oli saanut hätäkeskukselta ilmoituksen henkeen ja terveyteen kohdistuvasta tehtävästä noin kello 17 maanantaina. Ilmoituksen mukaan yhtä henkilöä oli ammuttu ampuma-aseella useita kertoja Tampereen Hämeenpuiston pohjoispäädyn ja Nääshallin parkkipaikan läheisyydessä.

Uhri loukkaantui tilanteessa vakavasti, ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon.

Tapahtumapaikalle saapui nopeasti useita poliisipartioita, mutta poliisin saapuessa paikalle epäilty tekijä oli poistunut alueelta. Poliisi eristi Hämeenpuiston pohjoispäädyn teknistä tutkintaa varten.

Tämän hetkisten tietojen perusteella poliisi epäilee, että epäilty kohdisti väkivallantekonsa vain yhteen henkilöön. 

– Tapahtumapaikan sijainti ja tapahtuma-aika huomioon ottaen tilanteessa on ollut kuitenkin käsillä merkittävä vaaratilanne, sillä Hämeenpuisto on vilkas ja tapahtuma-aikaan puistossa oli useita henkilöitä, sanoo Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Ona Autere.

Poliisi on ottanut tapaukseen liittyen yhden henkilön kiinni. Kiinniotettua henkilöä epäillään alustavasti tapon yrityksestä. Rikosnimikkeet voivat muuttua esitutkinnan edetessä.

Poliisi jatkaa asian tutkintaa ja tiedottaa tapauksesta lisää aikaisintaan tiistaina. 

Juttua on päivitetty uusilla tiedoilla kello 19.07 ja kello 20.22.

Lue myös:

    Uusimmat