AL: 3-vuotias vajosi jäihin – toinen vanhemmista pelasti virrasta

Jäihin pudonnut 3-vuotias lapsi pelastui Valkeakoskella vanhempien ripeän toiminnan ansiosta, kertoo Aamulehti.

Lehden mukaan perheen kolmevuotias oli harhautunut kävelemään jäälle 30 metrin päähän rannasta ja vajonnut Apianlahden virtaavaan veteen.

Myös lapsen perään sännännyt vanhempi vajosi veteen, mutta hän sai nostettua toisen vanhemman avulla lapsensa ja itsensä ylös. Veteen vajonneet olivat jo rannalla, kun ambulanssi saapui paikalle puolen päivän jälkeen.

– Kyllä siinä ovat olleet kortit kohdallaan. Ei ole helppoa nousta sieltä ylös, ja vielä lapsen kanssa. Tätä voi sanoa ihmepelastautumiseksi, Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Petteri Elijoki kertoo Aamulehdelle.

Elijoen mukaan sekä lapsi että vanhempi kylmettyivät ja lapsi vietiin tarkastettavaksi Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.

Lue myös:

    Uusimmat