Aku Louhimies palkattiin Omerta-elokuvan ohjaajaksi – Antti Jokisen sairausloma pitkittyy

4:10
Katso Aku Louhimiehen haastattelu rakkaansa Sofia Oksasen kanssa!

Ohjaaja Antti J. Jokinen ei jatka suurelokuvaprojektiaan. Tilalle tulee ohjaaja Aku Louhimies.

OMERTA 6/12 -toimintatrillerin ohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja Antti J. Jokinen sairastui kuvausten ensimmäisten viikkojen aikana ja jäi sairauslomalle. Tiedotteen mukaan Jokisen sairausloma on pitkittynyt, eikä Jokinen jatka enää ohjaajana eikä taiteellisesti vastaavana henkilönä tuotannossa. 

Tuotanto ottaa Jokisen tilalle ohjaaja Aku Louhimiehen. Elokuva on määrä tehdä valmiiksi Louhimiehen ohjauksessa.

Elokuvan kuvaukset alkoivat lokakuussa. Elokuvaa on kuvattu Virossa ja Suomessa. Kuvaukset jatkuvat helmikuuhun 2021 asti.

Tuotantoyhtiö on päättänyt tehdä myös muita muutoksia, joista ohjaajavaihdoksen lisäksi merkittävin on se, että kahden elokuvan sijaan tuotetaan yksi elokuva.

Tuotantoyhtiö Cinematicin toimitusjohtaja Sara Norbergkommentoi tuotannon muutoksia ja niihin johtaneita tapahtumia tiedotteessa.

– Ohjaajavaihdosta ei tehdä kevyin perustein. Tässä tapauksessa vaihdos oli välttämätön tuotannon jatkuvuuden turvaamiseksi. Aku Louhimies on juuri oikea valinta uudeksi ohjaajaksi. Hänellä on kokemusta isoista kansainvälisistä suurtuotannoista sekä toimintakohtauksien tekemisestä.  Olemme iloisia, että hän on suostunut ottamaan pestin vastaan. Louhimies on hypännyt kesken tuotannon hyvin vaativaan paikkaan.

Jasper Pääkkönen jatkaa pääroolissa

Hollywoodissa uraa luova Jasper Pääkkönen nähdään suuressa suomalaistuotannossa. Elokuvan päähenkilö on Max Tanner, jota Pääkkönen näyttelee. 

Vaikka Pääkkösen työt ovat pitkälti sijoittuneet ulkomaille viime aikoina, ei se näyttelijän mukaan kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hän mielellään tekisi töitä myös Suomessa.

Näyttelijä kommentoi rooliaan aiemmin MTV uutisille.

– Nyt tarjoutui oiva tilaisuus tulla tekemään töitä takaisin Suomeen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja