Aku Hirviniemi matkasarjastaan: Vertaistukea kielitaidottomille!

Aku Hirviniemi
Julkaistu 10.10.2014 12:18

Irina Mikkola

irina.mikkola@mtv.fi

Syksyllä matkaohjelman vetäjänä nähtävä Aku Hirviniemi kertoo sarjansa tarjoavan katsojille hauskoja hetkiä ja välillä myös yllättävää vertaistukea.

Näyttelijä Aku Hirviniemi viihdyttää syksyllä MTV3-kanavalla nähtävän uuden Aku ja 7 ihmettä -matkasarjan puikoissa. Sarjassa vieraillaan peräti seitsemässä eri maailmankolkassa katsastamassa niiltä löytyviä tunnettuja ihmeitä ja nähtävyyksiä.

Hirviniemen kohteisiin lukeutuvat muun muassa Kiinan muuri Kiinassa, inkojen kadonnut kaupunki Macchu Picchu Perussa ja Iguassun valtavat vesisiputoukset Argentiinan ja Brasilian rajamailla.

– Mukaan haluttiin saada sekä luonnon tekemiä ihmeitä että ihmisen aikaansaannoksia. Sarjassa on nähtävää koko perheelle, vaikka mukana on raakojakin juttuja, kuvauksissa muun muassa marsusta aterian kokannut näyttelijä kuvailee.

Hirviniemi uskoo ohjelman näkemisen kotisohvalta antavan katsojille kimmokkeen lähteä reissuun itsekin. 

– Jokaisessa jaksossa on oma twistinsä. Se on myös hyvää nojatuolimatkailua, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä kaikkialle. Joku voi saada jotain irti siitä, kun katselee minua käärme kaulassa, mies naurahtaa.

Myös englannin kielen kanssa kamppaileville ohjelma tarjoaa lohtua.

– Jos on huono kielitaito niin tätä sarjaa katsomalla saa ainakin vertaistukea!

Aku ja 7 ihmettä MTV3-kanavalla syksyllä 2014.

Tuoreimmat aiheesta

Aku Hirviniemi