Aktiivimallille kova vastustus: Kansalaisaloite uudistuksen kumoamiseksi on kerännyt jo yli puolet tarvittavista äänistä

Työttömyysturvauudistuksen niin sanottu aktiivimalli saattaa johtaa lakkoihin 2:13

Kiistellyn ja vasta hyväksytyn aktiivimallin kumoamiseksi on tehty kansalaisaloite, joka on kerännyt reilussa viikossa yli 28 000 kannatusilmoitusta. Aktiivimallissa työntekijän on osoitettava ensimmäisen kolmen työttömyyskuukauden aikana ”aktiivisuutta”, jotta työttömyystukea ei leikata.

Eduskunta hyväksyi 19. joulukuuta muutokset työttömyysturvalakiin, jonka suurin mullistus on niin sanottu aktiivimalli. Se tulee voimaan vuoden alusta.

Kansalaisaloite pistettiin alulle heti seuraavana päivänä 20. joulukuuta. Aloitteessa vaaditaan muutosten kumoamista välittömästi.

Kansalaisaloite on kerännyt kahdeksassa päivässä yli 28 000 allekirjoitusta. Pelkästään tänään aamupäivän aikana kannatusilmoituksia on tullut yli 4000.

Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa.

Työnhakijan täytettävä tietyt ehdot

Aktiivimalli velvoittaa työttömyysetuutta saavan osoittamaan TE-toimiston määrittämää aktiivisuutta tarkastelujakson aikana. 

Mikäli aktiivimallin ehdot eivät täyty työnhakijan kohdalla, hän menettää noin viisi prosenttia työttömyyskorvauksestaan. TE-toimiston mukaan se vastaa noin yhtä korvauksetonta päivää kuukaudessa.

Aktiivimallin ehtojen mukaan työttömyysetuutta saavan on täytettävä yksi seuraavista ehdoista. Hänen on joko tehtävä 18 tuntia palkkatyötä, ansaittava yhteensä vähintään 23 prosenttia yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta, osallistuttava viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävään palveluun tai osallistuttava viisi päivää työpaikalla tai työllistymiseen liittyen toteutettavaan rekrytointia tukevaan toimintaan, jonka ajalta maksetaan työttömyysetuutta.

TE-toimisto luettelee työllistymistä edistäviin palveluihin muun muassa omaehtoisen opiskelun, työvoimakoulutuksen, työnhakuvalmennuksen ja uravalmennuksen, työkokeilun ja kuntouttavan työtoiminnan.

”Aktiivimalli on turhauttava”

Kansalaisaloitteen vireillepanija Martin-Éric Racine tyrmää aktiivimallin toimimattomana.

– Työnhakijat eivät tarvitse aktiivimallia, vaan se turhauttaa. Ongelma on, että TE-toimistot tarjoavat samoja tylsiä ratkaisuja vuodesta toiseen, vaikka niistä ei ole hyötyä.

Kansalaisaloitteen perusteluissa mainitaan, että työnhakija ei välttämättä voi vaikuttaa siihen, voiko hän täyttää aktiivimallin vaatimukset, jotta työttömyystukea ei leikattaisi.

Racine itse on ollut työttömänä nyt noin yhdeksän vuotta. Hänellä on kaksi keskeneräistä korkeakoulututkintoa ja hän puhuu useita kieliä. Hän kertoo oman työllistymisensä suurimmiksi kompastuskiviksi ruotsin kielitaidon puuttumisen ja ajokortittomuuden.

– Aktiivimallin sijaan TE-toimiston tulisi auttaa työttömiä hankkimaan puuttuvia pätevyyksiä työvoimatoimiston piikkiin, Racine kommentoi.

Aktiivimalli tulee voimaan vuoden alusta ja seuranta alkaa vuoden ensimmäinen päivä. TE-toimisto ei valvo työnhakijan aktiivisuutta, vaan sen tekee työttömyysetuuden maksaja, eli joko Kela tai työttömyyskassa.

Lue myös:

    Uusimmat