Äiti ja kuusivuotias poika eksyivät pimeään metsään – poliisin drone riensi apuun

Lounais-Suomen poliisi kertoo Salossa Teijon kansallispuistossa lauantaina sattuneesta tapauksesta, jossa äiti ja hänen kuusivuotias lapsensa olivat eksyneet ulkoilureitiltään. Kaksikko ei löytänyt autolleen eivätkä enää löytäneet polkuja illan pimetessä.

Heillä oli mukanaan ei ollut mukanaan matkapuhelimen lisäksi muuta valaisinta ja puhelimen akku oli vähissä. Poliisi sai lopulta tietoonsa äidin ja pojan sijainnin matkapuhelimeen lähetetyn tekstiviestin ja Smart Locator -paikannuspalvelun avulla.

Drone toimi valaisimineen eksyneiden yläpuolella leijumalla etsijöiden majakkana, kunnes partio nouti retkeilijät puoli seitsemän aikaan. He olivat poliisin mukaan hyvässä kunnossa.

Poliisi toteaa, että noin puoli tuntia löytymisen jälkeen alkanut rankka vesisade olisi vaikeuttanut etsintöjä ja tehnyt myös eksyneiden olosuhteet hankalammaksi lämpötilan ollessa kaksi astetta.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja