Mainos

Aina kylmä ja koko ajan nuha – miten sinä pärjäisit 1100-luvulla?

Entä, jos joutuisit yllättäen 1100-luvulle? Mitä näkisit, kokisit – kauanko eläisit? – Niitä, jotka elivät tosi vanhoiksi, oli myös silloin. He olivat niitä, jotka osasivat hakea pajunkuorta, kun tarpeeksi särki, tai osasivat varoa syömästä hiekkaista jauhoa, kirjailija Paula Havaste sanoo.

1100-luku. Renessanssi alkoi. Euroopassa perustettiin ensimmäiset yliopistot. Ristiretkiä tehtiin huikeat kolme kappaletta. 

Nälkä mulle näin sanoopi:
Älä sie rahatta laula,
Suuta kullatta kuluta,
Pieksä kieltä penningittä,
Laki laulajan palaapi,
Runon kulkku kuivettuupi.

– F. F. Ahlman, SKVR-tietokanta

Entä Suomi? Millaista Suomessa oli 1100-luvulla? Tätä kuvaa kirjailija Paula Havaste uudessa fiktiivisessä romaanissaan. 

– Niin pitkällehän ei voi päästä, että ihan täsmälleen tietäisi, mitä ihmiset ajattelivat silloin. Kansanrunoista ja taioista löytää viitteitä siitä, mistä asioista oltiin huolissaan ja millaiset asiat ihmisiä pyörittivät. Jos mietit evoluutiota, niin 1100-luvulta on vajaa tuhat vuotta ja tuhannessa vuodessa ihmiselle ei käytännössä fyysisesti tapahdu yhtään mitään. Me ollaan ihan samanlaisia kuin ne, meillä on vain teryleeniä ja keinokuitua päällä ja ihan toisenlaiset kengät, on silmälasit ja lääkkeet, korut ovat erilaisia, Havaste kuvailee. 

– Ihminen siellä sisällä ei ole ehtinyt muuttua tuhannessa vuodessa. Siinä on niin vähän sukupolvia välissä, ihmisen perusolemus on yhä ihan sama. Sillä tavalla on kiehtova ajatella ajatusleikkiä, että mitäs jos minä olisin siellä? Mitä ajattelisin, miten pärjäisin? 

Viskan sisään vilja onnen,
Kartanolle karja onnen,
Tallihin hevosten onnen,
Sian onnen hunnikkoon.

– J. Länkelä, SKVR-tietokanta

Niin – entä jos? Havaste myöntää, että olisi pulassa, jos tupsahtaisi yllättäen 1100-luvulle. 

– Tahdon ja haluan tehdä asioita itse. Sellainen mentaliteetti olisi haastava yhteisöön, jossa on tiukat roolit. Välillä naureskelen sitä, että neljä sukupolvea eteenpäin ihmiset varmasti miettivät, että voi vitsi, iso-isoäiti Paula-paralla oli tosi rankkaa, se joutui kaikenlaiseen taipumaan. Kylläpäs sillä oli ahdistavaa. Toivon, että tämä on heidän näkökulmansa iso-isoäitiin. 

Koko ajan nuha

1100-luvulla palelsi. Koko ajan. Jatkuvasti oli märkä, kostea tai hieman nihkeä olo. 

– Se minua usein mietityttää, ne vaatteet. On niin tottunut siihen, että vetää kumisaappaat jalkaan ja toppatakin päälle ja palelu lakkaa just. Niillä oli varmaan koko ajan vähän nuha, voisin kuvitella. Ja ehkä kauheat silmätulehdukset ja hammassäryt, Havaste miettii. 

Laurin poika poikulainen
teki suksii sykyet, 

heä kesät teki rekkii, talvet ratschuu rakensi,
kesät seääst vuohen voita, talvet pukin tallii,

siit vois voilla suksiaan,
rasvalla latusiiaan.

– Neovius, SKVR-tietokanta

 

– Elinikähän oli keskimäärin paljon lyhempi, mutta ihan yhtä lailla niitä, jotka elivät tosi vanhoiksi, oli myös silloin. He olivat niitä, jotka osasivat hakea pajunkuorta, kun tarpeeksi särki, tai osasivat varoa syömästä hiekkaista jauhoa, jolloin hampaat pysyivät parempina. Osasivat suojata itsensä. Toivoisin, että olisin yksi niistä. Tosin olisin huononäköinen ja se on aina haasteellista. Ei tarvitse kovin huono näkö olla, kun olosuhteet ovat jo huonot: silloin ei näe oravaa, eikä saa sitä hengiltä. 

Aivan tuuliajolle Havaste ei kuitenkaan jäisi. 

– Mutta toisaalta tietäisin miten tärkeää on pestä käsiään ja jättää raaka hauki syömättä. Osaisin rakentaa pirttiin piipun, ja haavatkin osaisin puhdistaa. Tunnistaisin syötävät sienet ja varoisin myrkyllisiä marjoja. Ehkä se tasoittaisi lievää likinäköisyyttä! 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.