Internet on nykyisin pullollaan erilaista aikuisviihdettä, joka on vapaasti jokaisen käyttäjän ulottuvilla. Tämä ei ole välttämättä hyvä asia. Ensinnäkin lapset näkevät sellaista materiaalia, jota he eivät pysty kunnolla käsittelemään ja ymmärtämään. Toiseksi internetporno voi aiheuttaa ongelmia myös parisuhteessa. Usein naiset nimittäin tuskastuvat siihen, että miehet katselevat jatkuvasti pornoa.
Suurin käyttäjäryhmä on naimissa olevat miehet
Luulisi, että nuoret miehenalut olisivat suurin käyttäjäryhmä internetin kautta saatavalle pornolle. Heille seksuaalisuus kun on vielä uutta ja kiehtovaa. Myös heidän mieshormonitasonsa ovat erittäin korkealla, jonka johdosta kaikki seksiin liittyvä kiinnostaa. Nuorukaiset eivät kuitenkaan tutkimusten perusteella ole ahkerin pornoa kuluttava ryhmä.
Yhdysvalloissa tehdyn selvityksen mukaan internetpornoa käyttävät eniten naimisissa olevat miehet, joiden keskimääräinen ikä on 37,6 vuotta. Myös suurin osa internetpornoon koukkuun jääneistä henkilöistä on naimissa olevia heteroseksuaalisia miehiä. Internetporno ei siis olekaan pääasiassa sinkkujen tai nuorten juttu, vaan vakituisessa parisuhteessa elävien miesten kanava hakea viihdykettä elämäänsä.
Terveen avioliiton eväät
Jotta voimme käsitellä pornon vaikutuksia parisuhteeseen, on hyvä ensin tietää hyvään ja terveeseen avioliittoon/parisuhteeseen kuuluvat tekijät. Seuraavat seikat perustuvat Jill Manningin eri tutkimuksista keräämään tietoon.
1) Molemminpuolinen usko avioliittoon instituuttina2) Henkisyyden tunne3) Mukautumiskyky erilaisiin elämäntilanteisiin4) Olettamus liiton pysyvyydestä5) Yhteistyö6) Molemmat osapuolet nauttivat toistensa seurasta ja yhteisestä ajasta7) Molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus8) Henkinen, fyysinen ja seksuaalinen uskollisuus9) Kyky kommunikoida10) Seksuaalinen suhde, joka vahvistaa parisuhdetta11) Molemminpuolinen tuki12) Yhteiset arvot13) Positiivinen asenne tulevaan, vaikka eteen tulisi hankalia tilanteita



