Aikuiset uhkailivat ja pahoinpitelivät naapuritalon lapsia Vantaalla

Vantaan käräjäoikeus tuomitsi 44-vuotiaan miehen ja 39-vuotiaan naisen kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, kun nämä pahoinpitelivät naapuritalon kahta lasta Vantaalla.

Teot tapahtuivat lokakuussa 2013 ja Vantaan käräjäoikeus antoi päätöksen kuluvan kesän aikana.

Tekojen taustalla oli lasten riidat. Kahdeksan ja kymmenen vuotiailla tytöillä oli tullut riitaa arabitaustaisen lasten kanssa, joka olivat hakeneet paikalle vanhempansa.

Paikalle saapunut perheen äiti oli ottanut 8-vuotiasta hiuksista kiinni ja lyönyt päätä kahdesti puiseen pihapöytään. Tyttöä oli myös lyöty kasvoihin. 8-vuotias sai kuhmuja ja huuli aukesi. Kymmenvuotias tyttö oli mennyt pusikkoon piiloon, josta perheen isä yritti löytää häntä. Tytön mukaan hän pelkäsi arabien kivittävän hänet.

Syytetyt kiistivät teot. Heidän mukaansa tytöt olivat ottaneet heidän lapsensa silmälasit ja he olivat vain hakeneet ne takaisin. Oikeus ei tähän uskonut.

Uhkailua ja sukuelin

Perheen isä tuomittiin myös viikkoa myöhemmin tapahtuneesta uhkailusta. Arabiperheen äiti oli huutanut kymmenvuotiaalle, ettei tämän pitäisi tulla heidän lastensa lähelle.  Tällöin paikalla ollut kymmenvuotiaan äiti oli käskenyt lopettamaan uhkailun.

Paikalle saapunut arabiperheen isä oli uhannut tappaa naisen ja ottanut sukupuolielimensä esille. ”Mitä sinä haluat? Haluatko tätä?”, nainen kertoi miehen sanoneen. Tilanne oli rauhoittunut, kun joukko nuoria poikia tuli paikalle.

Suomalaisperhe haki lähestymiskiellon, mutta vielä muutamia viikkoja myöhemmin mies oli heittänyt kymmenvuotiasta kivellä reiteen.

39-vuotias nainen tuomittiin pahoinpitelystä ja lähestymiskiellon rikkomisesta. Oikeus piti ankaroittavana seikkana sitä, että uhri oli lapsi. Nainen tuomittiin 60 päiväksi vankeuteen. Rangaistus oli ehdollinen, koska häntä ei ollut aiemmin rikoksesta rangaistu.

Aiempaa tuomiota ei ollut miehelläkään, joka tuomittiin pahoinpitelystä, kahdesta laittomasta uhkauksesta ja lähestymiskiellon rikkomisesta.

Vastaajat määrättiin maksamaan uhreille korvauksia yhteensä vajaa 3000 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat