Ahtisaaren neuvonantajana toiminut Alpo Rusi: "Hän otti vastaan kansan katkeruuden ja väsymisen"

Ymmärrettiinkö Suomessa, millaista arvostusta Ahtisaari ulkomailla nautti? 10:08
Martti Ahtisaaren entinen neuvonantaja Alpo Rusi muisteli edesmennyttä presidenttiä Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Presidentti Martti Ahtisaarta on muisteltu tänään laajasti. Moni on tuonut esille, että hänen laajaa arvostustaan ulkomailla ei välttämättä tajuttu kunnolla Suomessa. 

Presidentin neuvonantajana vuosina 1994–2000 toiminut Alpo Rusi muistaa Ahtisaaren motivoivana pomona.

Tapasin hänet ensimmäisen kerran vuonna 1973, jolloin olin aloittanut diplomaattiuran. Muistan että se oli hyvä tapaaminen – oletin, että siellä on joku jäykkä diplomaatti, mutta siellä oli erittäin ystävällinen ja motivoiva henkilö.

 Rusi kertoo pohtineensa tänään paljon, mitkä ominaisuudet tekivät Ahtisaaresta niin hyvän rauhanlähettilään. Hän ei ole vieläkään aivan varma, aukeneeko se hänellekään.

– Hän kuunteli, ja hänellä oli jalat maassa -lähestymistapa – jos hän näki, että ihmiset eivät pysty sopimaan edes siitä mistä keskustellaan, niin hän ei aloittanut sitä keskustelua, vaan kartoitti ollaanko samalla viivalla. 

Rusi kertoo havainneensa tietynlaisen jännitteen Ahtisaaren ja viestintävälineiden välillä. Myös poliittiset tekijät saattoivat vaikuttaa siihen, että hänen kansainvälistä menestystään ei Suomessa täysin ymmärretty.

– Olennaista oli että hän pystyi vahvistamaan Suomen kansalaisten asemaa, mikä kuuluu presidentin tehtävään. Siinä hän oli varmasti yksi presidenttiemme kärkikaartia – eturivin presidentti.

"Pyrki kokoamaan kansakuntaa yhteen"

Jännitteitä oli myös Ahtisaaren puolueen SDP:n sisällä. Rusi kertoo, että osaltaan tähän vaikutti se, että Ahtisaari tuli ikään kuin ulkoa, kun pitkäaikainen pääministeri Kalevi Sorsa odotti, että hänet valitaan puolueen presidenttiehdokkaaksi. 

– Oli paljon puhetta myös siitä, että nyt on naisten vuoro. Ahtisaari ei koskaan ollut tätä näkemystä vastaan, hän nosti koko ajan tasa-arvokysymystä esille, Rusi toteaa.

Rusin mukaan Ahtisaari saattoi päättää kuusivuotisen presidenttikautensa tyytyväisenä, sillä etenkin Suomen Venäjä-suhde oli 1990-luvulla parhaimmillaan.

– Ei se välttämättä ollut Ahtisaaren ansiota sinänsä, mutta hän pystyi hyvin kommunikoimaan Boris Jeltsinin kanssa. 

Ahtisaari itse totesi, että kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa. Rusin mukaan myös kotimaan politiikassa hän pyrki kokoamaan kansakuntaa yhteen, kun laman myötä ihmisillä oli valtavia sosiaalisia ongelmia.

– Olin monessa tilanteessa mukana, jossa hän otti vastaan kansan katkeruuden ja väsymisen taloudelliseen ahdinkoon. Ihmiset todella itkivät hänen edessään, niin kyllä se oli monella tapaa mukana olleille kova paikka, kun näimme, että kansakunta on hädässä. 

Rusi kertoo tavanneensa Ahtisaaren viimeisen kerran vuonna 2016 tämän puolison Eeva Ahtisaaren 80-vuotisjuhlissa.

– Se oli ehkä jollain tavalla tilaisuus, jossa vaistosi, että tämä taisi olla tässä mutta kaikella hyvällä. Meillä oli hyvin asialliset välit loppuun saakka. 

Katso Alpo Rusin koko haastattelu Viiden jälkeen -ohjelmassa jutun videolta. 

Lue myös:

    Uusimmat