Aftonbladet: Saastuneiksi epäillyt vadelmat tulivat Serbiasta

Kahden vanhuksen kuolemaan Ruotsissa johtaneen ruokamyrkytysepidemian syyksi arvellaan serbialaisia tuontivadelmia, kirjoittaa Aftonbladet.

Ljungbyssä Etelä-Ruotsissa jopa kuudenkymmenen vanhainkodin asukkaan epäillään sairastuneen ruokamyrkytykseen perjantaina syödyn lounaan jälkeen. Kaksi vanhuksista kuoli. Tutkimuksissa on selvinnyt, että kuolleilla oli kalikivirus, joka aiheuttaa oksennustautia.   

Sekä menehtyneet että sairastuneet olivat syöneet saman keskuskeittiön ruokaa, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö. Sairastuneissa on vain sellaisia henkilöitä, jotka söivät lounaan yhteydessä vadelmajälkiruokaa. Jälkiruoka-annoksia tehtiin yhteensä 500 kappaletta.

Ljungbyn kunnan tiedotuspäällikön mukaan ruoasta otetut salmonellanäytteet ovat olleet negatiivisia. Muitakin kokeita on otettu, mutta niistä saadaan tuloksia vasta huomenna.

Martin & Servera -tukkuliikkeestä kerrotaan Aftonbladetille, että jälkiruoassa käytetyt pakastevadelmat tulivat Serbiasta. Tukkuliike työskentelee tällä hetkellä aktiivisesti selvittääkseen, mistä toimituserästä on kyse.

Tiedossa ei toistaiseksi ole sairastuneita muilla paikkakunnilla.

Ulkomaalaiset vadelmat tulisi keittää

Ruotsin elintarvikevirasto suosittelee tuontivadelmien keittämistä, sillä ne saattavat olla vatsatautia aiheuttavien virusten saastuttamia.

Yleensä virus siirtyy marjoihin, kun marjapensaita kastellaan jätevedellä tai marjoja käsittelee sairastunut henkilö.

Aftonbladetin haastatteleman lääkärin mukaan on lähes selvää, että jälkiruokaan lisättyjä marjoja ei oltu kuumennettu, sillä riittävä kuumennus tuhoaa vatsatautia aiheuttavat virukset.

Lääkärin mukaan ihminen parantuu viruksen aiheuttamasta vatsataudista yleensä parissa päivässä. Vanhuksille ja vakavasti sairaille ihmisille tauti voi kuitenkin olla kohtalokas.

Lue myös:

    Uusimmat