Aavikolle kuolleet vanhemmat antoivat henkensä lapsensa pelastamiseksi

Yhdysvalloissa aavikolle menehtyneen pariskunnan poika pelastui, koska vanhemmat annostelivat juomaveden lastaan suosien.

New Mexicon osavaltiossa patikkaretkelle suola-aavikolle lähteneellä perheellä oli vain litra vettä mukanaan, kun suositusten mukaan sitä pitäisi olla moninkertainen määrä. 

–Vanhemmat luultavasti antoivat pojalle kaksi siemaisua vettä, kun itse ottivat vain yhden, sanoo Oteron piirikunnan sheriffi Benny House. 

Poika löytyi kuolleen isänsä viereltä elossa, mutta nestehukasta kärsien, kertovat kansainväliset uutislähteet.

–Lapsi on kooltaan pienempi ja sai tuplamäärän vettä vanhempiinsa verrattuna, selittää sheriffi lapsen pelastumista.

Viranomaisten mukaan ruumiinavauksen tuloksia ei vielä ole, mutta vanhemmat näyttävät kuolleen kovan kuumuuden vuoksi. 

Ranskalaisperhe lähti iltapäivän patikkaretkelle White Sands National Monument -puistossa, jossa ei ole minkäänlaista kasvillisuutta tai varjoa. Retkeilijöitä neuvotaan välttämään patikointia päivän kuumimpina tunteina. Ohjeiden mukaan mukaan on otettava lähes neljä litraa vettä kutakin retkeilijää kohden. Ranskalaisperheellä oli yhteensä yksi litra vettä.

Ranskalaisperheen omaisiin otettiin yhteyttä, ja pojan isoäiti matkusti New Mexicoon pojan luo. 

Lue myös:

    Uusimmat