Aarre Elo: Teija tunnettiin naurustaan
Teija Sopanen on jäänyt paitsi yleisön myös entisten kollegoiden mieleen. Viihdemaailman konkarit Jukka Virtanen ja Aarre Elo muistelevat kokemuksiaan rakastetun tv-kuuluttaja-toimittajan rinnalla.
Aarre Elo työskenteli Teija Sopasen kanssa vuosia Yleisradion leivissä. Teija oli tuttu näky Helsingin Fredrikinkadulla sijaitsevassa toimituksessa, jossa myös Jukka Virtanen työskenteli. Kolmikko viihtyi silminnähden yhdessä.
− Me nauraa kätkätimme kaiken maailman asioille. Heitimme huulta, eikä Teija jäänyt muita huonommaksi, Elo muistelee hyväntuulisena menneitä.
Kun Teija kerran puhkesi nauramaan, siitä ei ollut tulla loppua.
− Hän nauroi niin että umpisuoli näkyi. Perustimme leikkimielisen Mona Lisa -kerhon Teijan hohottamisen kunniaksi. Hänhän oli myöhemmin töissäkin samannimisessä lehdessä!
Teija jäi yleisön mieleen varmaotteisena tv-kuuluttajana. Elo muistaa, ettei tunnelma studiossa ollut aina yhtä seesteinen.
− Teijalle naureskeltiin, kun hän ennen suoria lähetyksiä hyppäsi minun ja Jukan tykö ja hermoili, että mitä hänen pitää tehdä ja sanoa. Mutta kun kamerat alkoivat käydä, hän oli itse viilipytty, Elo kertoo ammattilaisen elkeistä.
Entiset kollegat ovat pitäneet eläkepäivilläänkin yhteyttä.
− Soittelemme yhä melko usein. Olin myös puolisen vuotta sitten vieraana Teijan keskusteluohjelmassa Silja Europa -laivalla.
Virtasen ja Sopasen ensimmäinen yhteistyö
Jukka Virtanen oli pannut Teija Sopasen merkille jo vuonna 1957 Helsingin yliopiston Hämäläisessä osakunnassa.
− Näin hänet kauempaa, mutta en mennyt vielä juttelemaan, Virtanen kertaa.
Samana vuonna syntynyt kaksikko tutustui toisiinsa, kun kumpikin näki tahoillaan lehti-ilmoituksen Yleisradion järjestämästä televisiotyön kurssista. Tv-maailma veti puoleensa.
− Ystävystyimme kurssin aikana. Kurssin päätteeksi teimme yhteisen lopputyön, jossa minä toimin ohjaajana ja Teija kuvaussihteerinä. Meillä oli käytössämme ensimmäistä kertaa kaksi kameraa, Virtanen muistelee.
Yhteistyö alkoi tuolloin ja jatkui vuosien mittaan. Kaksikko soittelee yhä silloin tällöin ja kommentoi toisilleen ajan ilmiöitä.
− Ei meitä ole enää montaa jäljellä jotka ovat vielä menossa mukana. Itse olen iloinen, että minua vielä pyydetään juttuihin mukaan, Virtanen kiittelee.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
11:52
MTV seuraa: Ogierilta hirvittävä hyökkäys – Esapekka Lapin rengas puhkesi pahassa paikassa!
-
11:43
Suomalaiset miinalaivat lähtevät kansainvälisiin harjoituksiin
-
11:33
Ilmakuva paljastaa Intian junaturman katastrofaalisuuden – silminnäkijä: "Yritin vetää ulos niin monta ihmistä kuin pystyin"
-
11:19
Ukraina: Venäjä sijoitti eliittiyksikön Belgorodiin "partisaanien" takia, ISW:n mukaan Kreml ylireagoi
-
11:10
Olympiavoittaja tulistui ME-vauhtiin – itsevarma tähti latasi jo seuraavan tavoitteensa
-
11:02
Brittitiedustelu: Venäjä siirtänyt reservejä Bahmutiin, kyky reagoida haasteisiin heikentynyt
-
11:01
Treffien jälkeiset tunnelmat vetää puolisoehdokkaan mietteliääksi: "Haluaisin kysyä Asgeirilta, että missä mennään"
-
10:57
Miten valmistautua inssiin? Entinen liikenneopettaja paljastaa parhaat tärppinsä
-
10:46
Zelenskyi WSJ:lle: Ukraina on valmis täysimittaiseen vastahyökkäykseen
-
10:45
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 560 sotilasta ja 10 panssarivaunua – MTV seuraa sotaa
-
10:33
Club For Five on tehnyt A Cappella -musiikkia jo 20 vuotta – rohkaisevat suomalaisia käyttämään rohkeasti ääntään
-
10:15
Floridan finaaleihin johtaneen supertähden persoona saa kehuja seuran suomalaiskiekkoilijalta: "Todella hyvä lisä"
-
10:00
Toyota-kuski hölmöili rallinsa pilalle heti aamusta: "Käsittämättömän tyhmiä juttuja"
-
10:00
Flow jättää elokuussa hyvästit Helsingin Suvilahdelle – yksi asia Suomessa huolettaa: "Olemme aika pienessä häkissä keskenämme täällä kohta"
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
Lataa lisää