Aarnio: Sain 447000 euroa kuolleelta liikemieheltä
Jari Aarnion mukaan hän sai varallisuutensa vuonna 2002 kuolleelta liikemieheltä. Aarnio kertoi rahoista oikeudessa keskiviikkona.
Aarnion mukaan hän oli tutustunut 1980-luvulla liikemieheen tutkiessaan peliluola- ja paritusjuttuja.
Aarnio kertoi antaneensa liikemiehelle turvaneuvoja ja toimineensa hänen käytännön turvamiehenä.
Liikemies teki paitsi virallisia liiketoimia, niin myös epävirallista bisnestä.
- Hänellä oli virallinen liikemiesstatus ja epävirallinen, jossa hän teki isoja liiketoimia Venäjällä ja Virossa.
- Tapahtumat syveni vuosien saatossa. Isoja kauppoja ja isoja rahamääriä. Ne olivat käytännön tapaamisten varmisteluja, jotta sujuisivat hänen kannaltaan hyvin.
- Ne oli aika vaikeita tilanteita. Siellä oli jos jonkunlaista vastapeluria. Hän on erittäin kova liikemies. Hänellä oli kova hinku tehdä bisnestä.
Aarnio kertoi, että liikemiehellä oli yhteys kansainvälisiin liikemiehiin, jotka mm. halusivat pohjoismaalaisia naisia arabimaihin.
- Olin katsomassa näitä tapaamisia, jossa tavattiin arabiliikemiehiä tietämättä mistä puhuttiin. En koe olleeni parittajana.
"Tilit selviksi"
Saitko palkkaa? Asianajaja Riitta Leppiniemi kysyi.
- Palkkaa en saanut. En saanut rahaa käteen. Hän sanoi sijoittavansa niitä rahoja, joita olisi antanut palkaksi.
- Kun ei kerran kelpaa, niin sijoitan sen, Aarnio kertoi liikemiehen sanoneen.
- Se perustui ystävyyteen.
Liikemies kuitenkin sairastui vakavasti 2002. - Hän sanoi, että on se aika jolloin laitetaan tilit selväksi. Kaikki tapahtui hänen ajatusmallinsa mukaan.
- Tiesin paljon hänen toimistaan. Hän esitti toiveita, että voisinko hoitaa asioita ja katsoa niiden perään.
Liikemies tunsi hyvin prostituoitu "Saaran", josta koko Aarnio-tutkinta lähti liikkeelle. Aarnion piti katsoa Saaran perään.
Aarnion mukaan hän ei käynyt sairaalassa, jossa liikemies oli loppusyksystä 2002.
- Liikekumppani otti yhteyttä ja sanoi, että nyt on pankissa käyty.
Syyttäjä Mikko Männikkö kysyi kuka tämä liikekumppani oli?
- Hän oli virolainen, jonka etunimi oli Veiko.
Rahaa teatterilla
- Sovittiin tapaaminen Kaupunginteatterin takapuolelle, lipunmyynnin lähelle. Sain varat käteisellä. Liikekumppani toi. Minä sain rahat.
Aarnio kertoi, ettei hän laskenut rahoja.
- Minulle ilmoitettiin määrä, se oli 447000 euroa. Oli siistejä seteleitä ja käytettyjä
Aarnio oli vielä puhelimella yhteydessä liikemieheen ja varmisti hänen tienneen rahojen tulleen perille.
- Nämä olivat liikemiehen laskelmien mukaan sellaisia rahoja, joita hän olisi maksanut palkaksi. Hän oli sijoittanut niitä.
- Minulla ei ollut mahdollisuutta lähteä ilmoittamaan verottajalle, Aarnio sanoi viitaten liikemiehen bisneksiin.
- En nähnyt mitään mahdollisuutta kertoa asiasta verottajalle. Olisin ollut rahanpesusta syytteessä sillä sekuntilla.
Liikemies kuoli pian tämän jälkeen.
Veropetostutkinta
Aarnion mainitsema miljoonanosto tapahtui marraskuussa 2002. Asiaa selvitettiin aikaan veropetosjutussa.
Helsinkiläinen liikemies oli kuollessaan 62-vuotias. Hän oli rikastunut elektroniikka-alalla ja teki kiinteistöbisnestä myös Suomen ulkopuolella.
Parantumattomasti sairas mies kuoli marraskuussa 2002 sairaalassa. Miehen henkinen kunto oli hyvä kuolemaan saakka.
Liikemiehen leskeä epäiltiin miljoonanoston osalta veropetoksesta, koska kyseisiä varoja ei ilmoitettu kuolinpesän omaisuudeksi.
Leski kertoi vanhassa kuulusteluissa, että mies antoi vajaa viikkoa ennen kuolemaansa toimeksiannon myydä osakkeita ja sen jälkeen leski haki valtakirjalla Itäkeskuksessa sijaitsevasta konttorista 1180000 euroa käteistä rahaa.
Pankista varmistettiin noston laillisuus vielä puhelinsoitolla miehelle, joka antoi siihen luvan.
Leski vei rahat pankista sairaalaan Valintatalon muovikassissa, joka oli laitettu Marimekon kangaskassin sisään.
Hän antoi rahat miehelleen. Leski ei tiennyt mitä 1,2 miljoonalle tapahtui sen jälkeen.
Lesken veropetossyytteet hylättiin.
Aarnion mukaan hän säilytti rahoja kotonaan kassakaapissa ja ”toisessa turvallisessa paikassa”.
Mikä tämä turvallinen paikka oli? Syyttäjä kysyi.
- Siihen sano mitään.
Miksi et ole kertonut näistä aiemmin? Asianajaja Leppiniemi kysyi. - Ne eivät kuulu tähän asiaan.
Olivatko nämä pimeitä tuloja? Syyttäjä jatkoi.
- Mun mielestä tässä ei ole mitään laitonta rahaa.
Aarnion mukaan hänen kotitalonsa pihalta löytyneet vajaa 70000 euroa eivät ole näitä rahoja, vaan siinä kyse on lavastuksesta.
Aarnion mukaan liikemieheltä saadut rahat olivat loppu suurin piirtein samaan aikaan kun hänet oli otettu kiinni.
- Minulla on ollut vuosien mittaan luentotilaisuuksia, joissa maksettu palkkiot käteisellä. Ne on ollut sellaista rahaa, jota voi arjessa käyttää.
Uusimmat
-
23:28
Stoltenberg vierailee Bidenin luona ennen Vilnan kokousta – tasoittuuko Ruotsin tie Natoon?
-
23:10
Zelenskyi arvostelee Punaista Ristiä ja YK:ta avun puutteesta Ukrainan tulva-alueella
-
22:51
Showpainin legenda Iron Sheik on kuollut
-
22:47
Videokatsaus sotatilanteesta: Ukrainan joukot ovat siirtyneet puolustuksesta hyökkäykseen – MTV seuraa sotaa
-
22:43
Lionel Messi vahvisti itse uuden seuransa – "Halusin lähteä Euroopasta"
-
22:32
Raivostunut mies roiski bensaa naisen omakotitalon seinään ja yritti polttaa hengiltä – kytemään jäänyt palo leimahti liekkeihin
-
22:02
Maajussi-Sinanin sydäntä tavoitteleva Teija yllättyi valitsematta jääneiden puolisoehdokkaiden reaktioista: "Ottivat sen ehkä vähän huonosti"
-
21:49
Alakoululaispojat toimivat, kun muut uimarannalla eivät uskoneet hukkumaisillaan olevan naisen olleen vaarassa
-
21:32
Teinityttö pani lastenkodin säpäleiksi ja uhkasi viiltää ohjaajan kurkun auki astiansirpaleella – työntekijät pakenivat silmitöntä raivoa vessaan
-
21:31
Leijoniin murtautunut rymistelijälupaus solmi NHL-sopimuksen
-
21:07
Tälläistä on Kiinan kammottavilla vankileireillä – Suomessa vierailevat uiguuriaktivistit: sortotoimet tulisi määritellä kansanmurhaksi
-
21:00
Ensimmäinen pudotus! Hän joutui jättämään Love Island Suomi -villan – pudonnut sinkku kertoo, kenet näkee rakkauden saaren potentiaalisimpana parina
-
20:48
HJK raapi vihdoin voiton – Radulovic kiipesi maalipörssin kärkipaikalle
-
20:45
Nämä ovat Suomen kalleimmat ja edullisimmat mökkipaikkakunnat – kustannuksissa suuret erot!
-
20:42
Republikaaniehdokas Ron DeSantisin aborttipuheet saavat Donald Trumpinkin näyttämään liberaalilta – näin kulttuurisota leimuaa Yhdysvalloissa
-
20:36
Lontoon Heathrow'n turvamiehet lakkoilevat yli kuukauden – myöhästymiset, häiriöt ja peruutukset väistämättömiä
-
20:34
Ukraina vaatii YK:lta ja Punaiselta Ristiltä välitöntä apua Kahovkan tuhoalueelle
-
20:31
Yli 100 miljoonan siirtosumma! Real Madrid nappasi 19-vuotiaan superlupauksen
-
20:25
Liikennemäärä Itämerellä on kasvanut sodan takia – minkälaisiin yllätyksiin huviveneilijän kannattaa varautua vesillä?
-
20:20
Annimari Korte murtui kyyneliin Ylen haastattelussa – "Lähdetään nyt päivystykseen"
-
Lataa lisää