Ääriliikkeiden toiminta huolestuttaa suomalaisia – nuorten kanta eroaa muusta väestöstä
Yli puolet suomalaisista on huolissaan ja viidennes erittäin huolissaan ääriliikkeiden toiminnasta Suomessa, selviää MTV uutisten kyselystä. Huolestuneimpia ovat yli 55 vuotta täyttäneet.
MTV Uutiset selvitti mielipiteitä kuun alussa, jolloin KRP pidätti kolme henkilöä epäiltynä osallistumisesta aseellisen ryhmän toimintaan Syyriassa.
Kyselyyn vastanneista 58 prosenttia oli selvästi huolissaan ääriliikkeiden toiminnasta, heistä 19 prosenttiyksikköä oli erittäin huolissaan. Naisten ja miesten välisessä jakaumassa ei ollut eroja, vaan ne olivat liki yhtenäiset.
Lapissa eniten huolestuneita
Huolestuneimpia ääriliikkeiden toiminnasta ollaa Lapin alueella, jossa peräti 30 prosenttia on erittäin huolissaan ja 41 prosenttia melko huolissaan.
Oulun seudulla huolestuneita on 62 prosenttia, Länsi-Suomessa 60 prosenttia ja Itä-Suomessa 58 prosenttia. Etelä-Suomessa huolestuneita on reilu puolet vastaajista 53 prosenttia.
Pääministeri Alexander Stubb pitääkin kansalaisten huolestuneisuutta ymmärrettävänä.
– Ymmärrän tämän huolen. Aina kun ollaan ääriliikkeiden kanssa tekemisissä, niin kannattaa olla huolestunut. Isis on tästä viimeisin esimerkki ja viime vuosien aikana on paljon puhuttu talebaneista, al-Qaidasta ja al-Shabaabista. Muistuttaisin kuitenkin siitä, että Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu välitöntä uhkaa, rauhoittelee Stubb.
Nuoria ei huoleta
Kun huolestuneisuutta katsotaan ikäjakauman perusteella, käy ilmi, että nuorten 18–24- vuotiaiden keskuudessa ei olla juurikaan huolissaan ääriliikkeiden toiminnasta.
Ikäluokasta 18–24 vuotiaat 60 prosenttia ilmoittaa olevansa melko vähän huolissaan ääriliikkeiden toiminnasta ja viisi prosenttia ei ole lainkaan huolissaan. Näyttääkin siltä, että mitä vanhempia vastaajat ovat sitä enemmän radikalisoituminen huolestuttaa. Eniten huolissaan ovatkin yli 55 vuotta täyttäneet.
MTV Uutisten kyselyssä kysyttiin myös, kohdistuuko Suomeen vastaajan mielestä terroriteon uhka täällä asuvien ääriainesten toimesta.
Alle puolet vastaajista (46 %) sitä mieltä, että uhka on olemassa. 39 prosenttia ei usko terroriteon uhkaan ja 15 prosenttia ei osannut sanoa mielipidettään. Terroriteon uhkaa pitävät mahdollisena yli puolet 55 vuotta täyttäneistä, kun taas vähiten uhkaan uskoivat 25–34 -vuotiaat.
Kyselyn teki MTV Uutisten toimeksiannosta Think If Laboratories Oy. Tutkimus tehtiin lokakuun alussa ja siihen vastasi yli 1500 henkilöä.
Korjattu kello 19.27: Artikkelista on poistettu lääni-sanat.
Uusimmat
-
16:24
MTV seuraa: USA ja Latvia maalikarkeloissa! Jenkkitähti hurjassa iskussa
-
16:19
Sky: Chelsea löysi uuden päävalmentajan
-
16:06
Tampereen vallanneet latvialaiset ihastuivat suomalaisille tuttuun hoilotukseen – äkkilähtö Suomeen oli iso satsaus: "Kuin häät"
-
16:05
Ministeriön toimittamat tiedot: Karu kuva suomalaisesta mielenterveyskriisistä
-
16:00
Krista Kosonen 40 vuotta! Näin päivänsankari on muuttunut vuosien varrella
-
15:55
Moottoripyöräjengit ottivat yhteen Yhdysvalloissa: Aseiden vaiettua jäseniä oli vähemmän
-
15:45
Texasin edustajainhuone päätti: Trumpin kiivaana tukijana tunnettu oikeusministeri saa virkasyytteen
-
15:40
Tietopyynnöt paljastavat kipeitä ongelmia ja leikkausaikeita – hallitusneuvotteluiden seuraava kriisipesäke on sote
-
15:38
Verstappen kärjessä, Alonso ainoana kannoilla – MTV seuraa Monacon GP:tä
-
15:32
Lukijat jakavat parhaat vinkkinsä kesän kotimaanmatkailuun – "Juuri sopiva kesähaaste"
-
15:05
Autoilija ajoi 20 pyöräilijän ryhmään Ruotsissa, kaksi loukkaantui vakavasti
-
15:00
Historiallinen kiinalaiskone teki neitsytlentonsa – "Pääsimme eroon 800 miljoonan paidan nöyryytyksestä"
-
14:52
Venäjä teki ilmaiskun Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
14:39
Venäläinen nationalisti varoittaa Prigozhinin suunnittelevan Putinin syrjäyttämistä
-
14:26
Jalkapallofani Monty, 4, sulatti sydämet laulullaan – kerännyt jo miljoonayleisön
-
14:19
Salkkarit-tähti Inna Tähkäsen esikoinen syntyi: "Tästä kesästä tulee paras ikinä"
-
14:17
Maria Veitolan muokatuilla kuvilla mainostetaan epäilyttävää tuotetta: "Viimeinen asia, missä haluaisin olla mukana"
-
14:12
Taikuri Henri Kemppaisen temppu suorassa lähetyksessä aiheuttaa kiusallisen hiljaisuuden – lopputulos yllättää Niinan ja Loren täysin
-
14:00
Video: Erdogan jakaa rahaa äänestäjille vaalipäivänä
-
13:55
Autoliiton turvaistuintesti: Yksi kannattaa jättää kauppaan
-
Lataa lisää