Aamulehti: Vesilahdella poliisioperaatio viikonloppuna, apuna Puolustusvoimat

Pirkanmaan Vesilahdella oli lauantaina ja sunnuntaina Puolustusvoimien avustama poliisioperaatio, kertoo Aamulehti. Lehden mukaan paikalla oli myös ambulanssi.

Poliisi kertoi Aamulehdelle, ettei kenellekään ollut sattunut mitään eikä tilanteesta ollut vaaraa ulkopuolisille. Operaatio liittyi kuitenkin asiaan, josta on aloitettu rikostutkinta.

Aamulehti sanoo, että alueella kulkevia ihmisiä tarkastettiin tiesuluilla.

Sisä-Suomen poliisista ei annettu lisätietoja tilanteesta tänään. Poliisi tiedottaa asiasta maanantaina tutkinnanjohtajan palattua töihin.

Lue myös:

    Uusimmat