Aamulehti sai käsiinsä muistion: Valtiovarainministeriö valikoi toimittajia hallintarekisteri-jutussa

Valtiovarainministeriö yritti ohjailla mediahuomiota pois hallintarekisterin kielteisistä vaikutuksista ja valikoida tiedotusvälineitä tiedottamaan lakivalmistelusta, kertoo Aamulehti.

Aamulehti nojaa haltuunsa saamaansa valtiovarainministeriön muistioon, joka on laadittu syyskuussa ministeriön viestintäosastolla. Ministeriön tavoitteena oli lehden mukaan vaihtaa julkisuudessa käydyn hallintarekisterikeskustelun näkökulma omistustiedoista kilpailun avautumiseen.

Lehti muistuttaa, että hallintarekisteriuudistuksessa kyse on lakimuutoksesta. joka mahdollistaisi pörssiyhtiön osakeomistusten piilottamisen. Aamulehden mukaan osakeomistukset voisi piilottaa täten esimerkiksi veroparatiisiin hallintarekisteritilin taakse.

Aamulehden käsiinsä saamassa muistiossa listataan hallintarekisterihankkeen kolme riskitekijää: "Viestinnässä on kolme miinaa: Viranomaisten tiedonsaannin vaikeutuminen (asiallisesti vaikein), Euroclearin aggressiivinen lobbaus, osakeomistusten julkisuus (substanssimielessä helpoin, mutta saanee eniten palstatilaa)", muistiossa kirjoitetaan.

Aamulehden mukaan muistiossa listataan myös toimittajia, jotka on päätetty kutsua tekemään hallintarekisteriin liittyviä haastatteluita. Ministeriön suunnitelman mukaan esimerkiksi ministerin haastatteluun valitaan tietty tiedotusväline.

Aamulehden mukaan valikointi on sinänsä mielenkiintoista, koska aikaisemmin syksyllä julkisuuteen nousi selkkaus, kun VM:n viestintäjohtaja Liinu Lehto ei päästänyt kriittisesti hallintarekisteristä kirjoittanutta toimittajaa Jari Hanskaa hallintarekisteritilaisuuteen. Kielto peruttiin, kun asia nousi julkisuuteen. 

Valtiovarainministeriön esitys hallintarekisterin käyttöönotosta on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Vahvimmin ministeriön esitystä hallintarekisterin käyttöönotosta kannattaa pankkialan etua ajava Finanssialan keskusliitto.

Esimerkiksi Oikeustoimittajat ry ja Tutkivan journalismin yhdistys katsovat, että ehdotettu malli heikentäisi viranomaisten ja median tiedonsaantimahdollisuuksia. Uudistus on saanut voimakasta kritiikkiä myös poliisilta ja verohallinnolta.

Lue myös:

    Uusimmat