Tunteita kuohuttava hallintarekisteri palaa jälleen eduskuntaan

Osakeomistusten piilottelun mahdollistava ja kertaalleen jo kuopattu hallintarekisteri palaa jälleen eduskunnan talousvaliokunnan pöydälle.

Valiokunta käsittelee torstaina arvo-osuusjärjestelmää koskevaa lakiesitystä, johon kiistelty hallintarekisteri sisältyy. Valiokunnan jäsenetkin yllättyivät, kun asia yllättäen tupsahti esityslistalle hallituksen puoliväliriihen iltana tiistaina.

– Tilanne on tosi outo, kun tämä asia ilmestyi yhtäkkiä eilen illalla valiokunnan esityslistalle vuoden tauon jälkeen. Lieneekö koplattu johonkin kehysriihiasiaan, kommentoi valiokunnan jäsen Hanna Sarkkinen (vas.) keskiviikkona STT:lle.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan hallintarekisterilain kohtalosta keskusteltiin osana hallituksen alkuviikolla käymiä puolivälineuvotteluja.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) on vastustanut voimakkaasti hallintarekisteriä. Hän kertoi pitävänsä asiasta tiedotustilaisuuden valiokunnan kokouksen jälkeen torstaina.

Sama esitys kuin viimeksi

Hallitus ei ole antanut eduskunnalle uutta esitystä asiasta, joten kyseessä on kutakuinkin sama paperi kuin viime keväänä.

Asetuksen myötä suomalainen pörssiyhtiö voisi valita EU:n alueelta arvopaperikeskuksen, josta laskea osakkeensa liikkeelle. Jos yhtiö laskee osakkeita liikkeeseen toisessa EU-maassa, suomalainen sijoittaja voisi piilottaa omistuksensa hallintarekisteriin.

Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden omistus ei ole julkista. Useissa EU-maissa käytössä oleva hallintarekisteröinti sallii sen, että osakkeiden omistajaksi voidaan kirjata arvopaperin säilyttäjä, yleensä pankki, todellisen omistajan sijasta.

Sijoittaja ei kuitenkaan voisi edelleenkään piilottaa omistuksiaan, jos suomalaisyhtiö on laskenut osakkeet liikkeeseen kotimaassa.

Hallintarekisteri oli esillä viimeksi joulukuussa, kun Turunen oli saanut EU:n komissiolta vastauksen sen kannasta asiaan. Turusen mukaan komissio katsoi, ettei Suomen tarvitse hyväksyä suomalaisten hallintarekisteröintiä ulkomailla.

Hallituskumppanien ja valtiovarainministeriön tulkinta oli kuitenkin toinen. Niiden mukaan komissio ei ottanut asiaan suoraan kantaa. Perussuomalaisille tarjottiin tuolloin ratkaisuksi lähdeveron korottamista.

Yhtiö joutuisi maksamaan korotetun lähdeveron, jos se ei kerro kaikkien omistajien tietoja. Turuselle lähdeveron korotus ei kuitenkaan "missään nimessä" riittänyt. 

Lue myös:

    Uusimmat