9 hoivakodin asukasta kuollut koronaan Helsingissä – tartuntoja yhteensä 26
Koronavirustartuntoja on todettu myös Helsingissä hoivapalvelujen asiakkailla.
Tarjuntoja on tähän asti ollut kolmessa kaupungin omassa ja kolmessa ostopalveluyksikössä.
Koronavirustartunnan on saanut yhteensä 26 asukasta. Heistä on menehtynyt yhdeksän.
Tartuntatapauksissa on tärkeää estää taudin leviäminen. Tartunnasta epäillyt asukkaat pidetään erillään muista asukkaista ja heidän vointiaan seurataan tehostetusti. Heidät hoidetaan omassa huoneessa. Samalla kuitenkin huolehditaan, että asukkaan turvallisuuden tunne säilyy ja että hän ei koe itsenään yksinäiseksi. Pidämme myös tiiviisti yhteyttä sairastuneen läheisiin.
Tartuntatilanteisessa henkilökunta käyttää henkilösuojaimia, muun muassa suu-nenäsuojainta ja suojatakkia. Lisäksi koko yksikössä tehostetaan käsihygieniaa ja siivousta. Noudatamme tartuntatilanteissa STM:n ohjeita henkilösuojainten käytöstä.
Helsingissä on myös linjattu, että teemme hoivapalveluissa matalalla kynnyksellä sekä asukkaiden että henkilöstön koronavirustestauksia, jotta saisimme tartunnoista tiedon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
– Eristämistoimenpiteet saattavat ymmärrettävästi aiheuttaa asukkaille epämukavuutta ja heidän läheisilleen huolta. Yritämme kaikesta huolimatta tarjota asukkaille mahdolisimman turvallista hoivaa, sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja Seija Meripaasi kertoo.
Helsingillä on noin 4 410 ympärivuorokautisen hoivapalvelun paikkaa. Näistä hieman yli puolet on kaupungin omissa yksiköissä ja puolet ostopalveluyksiköissä.
Uusimmat
-
06:31
"Uhkaan pitäisi kunnolla havahtua" – salakavalaa tautia sairastaa jo joka kolmas aikuinen
-
06:23
Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää
-
06:17
Pahannäköinen loukkaantuminen: Aleksander Barkov talutettiin ulos kaukalosta
-
06:15
Huuhkajat-luotsi Markku Kanervan tietoinen riski ei tuottanut tulosta – "Otan täyden vastuun"
-
06:09
Italia isännöi Ukrainan jälleenrakennuskonferenssia ensi kesänä
-
06:02
Erikoinen episodi Tampereen keskustassa – Mike Tyson hämmästeli valmentajan hampaita, avasi sitten oman suunsa
-
05:56
Valkeakosken raiskaaja tuomittiin murhasta: Perusteet julki tänään
-
05:43
Saatananpalvojia pelättiin 90-luvun Suomessa – Katri Ylisen isä löysi ruumiin, joka aloitti kaiken
-
05:42
Syysmyräkkä ei hellitä vielä tänäänkään
-
05:33
Nobelin rauhanpalkinnon saaja julkistetaan Oslossa
-
05:18
Tuhannet ihmiset jonottivat nähdäkseen Obaman Pittsburghissa: "Ympyrä sulkeutuu"
-
05:11
Putin lyö "langennutta" länttä, koska se on Venäjän erityinen tehtävä
-
05:10
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa
-
05:06
Libanonin terveysministeriö: Israelin tappavat iskut osuivat kahteen paikkaan Beirutin keskusta-alueella – MTV seuraa
-
00:52
Huuhkajat-kapteeni Lukas Hradecky hämmästeli Glen Kamaran roolitusta – "Edelleen yksi meidän parhaita"
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
Lataa lisää