7 vinkkiä lätkäleskelle: Tekemistä jääkiekon MM-kisojen ajaksi!

Jääkiekon MM-kisat starttaavat tänään, ja kestävät 20.5. asti. Monelle naiselle jääkiekko ei ole se kaikkein mielenkiintoisin tapa viettää iltaa. Kumppanisi leiriytyessä seuraaviksi kolmeksi viikoksi television eteen leijonia kannustamaan, kehitä itsellesi mieluista tekemistä.

Viisi vinkkiä, joilla lätkäleski saa aikansa kulumaan jääkiekon MM-kisojen aikana!

1. Lähde elokuviin

Milloin olet viimeksi käynyt elokuvissa? Arkena tulee helposti röhnötettyä kotona televisiota katsellen, sen sijaan että lähtisi elokuviin. Miehesi jumittaessa kotisohvalla jääkiekkoa katsomassa sinulla on mitä mainioin tilaisuus lähteä kerrankin elokuviin katsomaan juuri sitä elokuvaa, jonka sinä haluat nähdä. Soita tyttökavereillesi ja sovi, että viritätte MM-kisojen ajaksi elokuvakerhon, jossa käytte porukalla viikoittain katsomassa uutuuselokuvia elokuvateatterissa.

2. Lenkkeillen kesäkuntoon

Koska kotisi televisio tulee olemaan seuraavat kolme viikkoa varattu lätkän seuraamiselle, on sinulla vihdoin oiva mahdollisuus karistaa pois talven aikana rutiiniksi muodostunut sohvaperunan elämäntapa. Käytä nyt urheiluun se aika, jonka normaalisti käyttäisit TV:n edessä loikoiluun. Näin saat itsesi kesäkuntoon alta aikayksikön!

3. Vietä tyttöjen ilta

Muista ettet tarvitse aina miestä mukaan voidaksesi pitää hauskaa. Soita ystävillesi ja kerää vanha porukka koolle pitkästä aikaa. Järjestäkää illalliset jonkun kotona, tai lähtekää lätkää evakkoon ravintolaan. Vaihtakaa kuulumiset ja parantakaa maailmaa viinilasillisen äärellä.

4. Hoida puutarhaa

Keväällä puutarhassa on jatkuvasti jotain tehtävää. Piha pitää lakaista, nurmikko haravoida, kukkia istuttaa ja terassikin pitäisi jossain välissä ehtiä siivota. Jos sinulla ei ole mitään tekemistä kotona miehesi katsoessa jääkiekkoa, käytä aika hyväksesi puutarhatöiden teossa. Puutarhanhoito on siinäkin mielessä fiksua hommaa, että saat samalla raitista ilmaa ja liikuntaa.

5. Suunnittele kesälomaa

Kesälomalentojen etsiminen ja mieluisan hotellin löytäminen on aikaavievää puuhaa. Monestiko työnantajasi on yllättänyt sinut kesken työpäivän surffailemasta netistä eri lentoyhtiöiden ja matkanjärjestäjien sivuilta, kesälomasta haaveillen? Vältä tästä lähin kesälomamatkan suunnittelua työpaikalla, ja suunnittele matkaa rauhassa kotikoneella sillä välin kun kumppanisi tapittaa lätkää.

6. Tee vaatekaapillesi kevätsiivous

Vaatekaappi tulisi siivota aina keväällä ja syksyllä. Suorita siis vaatekaapin perusteellinen kevätsiivous. Järjestele talvivaatteet siististi vaatekaapin perukoille tai vintille syksyä odottamaan. Kaiva kesävaatteet puolestaan esiin naftaliinista, ja tee niille kunnollinen kuntotarkastus.

Heitä suosiolla menemään viime kesän jälkeen liian pieneksi jääneet, huonosti istuvat tai huonokuntoiset vaatteet. Näin teet vaatekaapistasi raiveamman ja siistimmän, jolloin vaatteet on helpompi pitää järjestyksessä ja hyväkuntoisina.

7. Hio ruoanlaittotaitojasi

Rakastatko ruoanlaittoa, mutta sinulla ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi aikaa todellisten herkkuruokien valmistamiseen? Käytä nyt käsilläsi oleva aika uusien, vaativien ruokalajien kokkaamiseen. Ruoanlaitto on laji joka vaatii harjoitusta siinä missä mikä tahansa muukin harrastus. Harjoita ruoanlaittotaitojasi kokeilemalla uusia reseptejä, ja tee itsestäsi oman keittiösi huippukokki!

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat