Kiekkoleijona numero 66
Tapio Levo on esimerkki porilaisesta kiekkoasenteesta.
Tapio Levo toimii nykyisin haastemiehenä Porin käräjäoikeudessa. Haasteita hän jakeli pelaajaurallaankin, sillä hyökkäävä porilaispakki ei ollut helppo ohitettava kaukalossa.
- Levo oli sellainen iso järkäle, mutta kummallisen ketterä. Hän oli kova taklaamaan ja hänellä oli mahdottoman kova laukaus, Lasse Oksanen muistelee.
Levo on todennut, että porilaisuus on asenne, elämäntapa. 1970-luvun Ässät oli tuon asenteen todellinen ilmentymä. Seuran mestaruuskaudella 1978 joukkueen ainoa ulkopaikkakuntalainen oli 20 kilometrin päästä Harjavallasta patapaitaan saapunut Kari Makkonen. Kaupungissa kunnioitettiin omia poikia.
18 kautta patapaidassa
Levo oli koko uransa ajan äärimmäisen sitoutunut porilaisseuraan. Hän pelasi pari vuotta NHL:ssä, mutta sieltäkin hän olisi palannut jo ensimmäisen vuoden jälkeen Poriin, jos New Jersey olisi suostunut päästämään irti taitavasta pakistaan. Toisen Pohjois-Amerikan kauden jälkeen Levo palasi kotiin.
Levon seurat, Colorado Rockies ja New Jersey Devils olivat NHL:n heikoimpia. Porilaispelaaja oli joukkueidensa tehokkaimpia puolustajia. Hänen NHL-saldonsa on 16+53 tehopistettä 107 ottelusta.
Ässät ja Levo liekeissä
Palatessaan Ässiin 28-vuotiaana (1983) Levo oli parhaassa iskussaan. Hän siivitti joukkueensa finaalipeleihin, mutta lopulta porilaiset saivat vierestä katsella Tapparan voitonriemua. Levo valittiin sekä SM-liigan parhaaksi puolustajaksi että All Stars -joukkueeseen, kuten myös seuraavana vuonna.
