60+ rouvien uusi villitys: porukalla interreilaamaan!
Interrail-matkustaminen on ollut perinteisesti nuorison suosiossa. Ikärajaa raiteille hyppäämiseen ei kuitenkaan ole. 60 vuotta täyttäneiden interrail-kortti on otettu hyvin vastaan.
VR lanseerasi viime vuonna erikoistarjouksen 60 vuotta täyttäneille, jotka mielivät Euroopan raiteiden vietäväksi. Kyseinen ikäryhmä saa 10 prosentin alennuksen 1. tai 2. luokan, koko Euroopan kattavasta interrail-kortista.
Kortin voi yhä ostaa kuka vain, mutta mielikuva nuoresta reppureissaajasta elää sitkeänä.
− Olemme olleet matkamessuilla, ja siellä on tullut monesti kyselyjä, että voinko minäkin lähteä sinne, VR:n myynnin tukihenkilö Eija Kautto kertoo tuoreen kohderyhmän reaktioista.
Uudesta ilmiöstä kuusikymppisten suosimisessa ei kuitenkaan ole kyse.
− Monessa Keski-Euroopan maassa tarjotaan ihan yksittäisiä matkalippuja 60 vuotta täyttäneille vähän edullisemmin, Kautto huomauttaa.
Nuoruuden nostalgiaa
Viime vuonna interrail 60+ -kortteja myytiin useamman sadan kortin verran. Tämän vuoden luvut eivät ole luonnollisesti vielä tiedossa. Puolentoista vuoden kokemuksella jotain uudesta tuotteesta voidaan silti jo sanoa.
− Interrail 60+ -kortteja ostavat ehkä eniten pariskunnat tai rouvaporukat, mutta on myös yksin matkustavia, VR:n asiakasneuvonnasta kerrotaan.
Iältään kortin ostaneet ovat laidasta laitaan. Eläkkeelle jäänti näyttää vaikuttavan eniten ostopäätökseen.
Päälle kuusikymppiset reilaajat tietävät yleensä tarkkaan, minne aikovat matkustaa. He tekevät myös mielellään varauksia etukäteen.
− Nuorena reilatessa jäi jokin paikka mieleen, ja sitä mennään sitten katsomaan. Tai toisaalta silloin ei ehditty kaikkea, ja nyt paikkaillaan aukkoja − nostalgiaa, asiakasneuvonnasta lisätään.
Minne raiteet kuljettavat?
Myöskään Eija Kautto ei ihmettele interreilauksen tasaista suosiota.
− Tässä on juuri se viehätys, että on vapaus mennä, ei tarvitse etukäteen päättää kohteita.
Kiivaimpana lomakautena tietty suunnitelmallisuus on silti hyvästä. Keski-Euroopassa lomat ajoittuvat etenkin elokuuhun.
− Toisaalta siinä menee ehkä vähän viehätystä. Interrailin ajatushan on, että jos en pääse tuonne, lähden toiseen suuntaan, Kautto pohtii.
Kuvat: Colourbox.com
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
06:26
Turkissa ratkeaa tänään, jatkuuko Erdoganin valtakausi – "Vastakkain on nyt kaksi haukkaa"
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
Lataa lisää