45 minuuttia: Mika Salo pitää krp:n toimintaa härskinä

Entinen formulakuljettaja Mika Salo on raivoissaan siitä, että poliisi on todistajana julkisessa oikeudenkäynnissä yhdistänyt hänet järjestäytyneeseen rikollisuuteen Helvetin Enkeleihin liittyvän tatuoinnin takia.

Keskusrikospoliisin jengiasiantuntijan, rikosylikonstaapeli Kimmo Kylmäkosken todistajanlausunnon mukaan Salo haluaa vähintään kannattaa järjestäytynyttä rikollisuutta tatuoinnin myötä.

Salo vastasi poliisin syytöksiin 45 minuuttia -ohjelmassa keskiviikkona.

– Törkeätä, että nimeni on sotkettu tuommoiseen asiaan yhden poliisin toimesta. Poliisi on syyttänyt minua rikollisuudesta ilman minkäänlaista perustetta asialle. Se teki korvaamatonta tuhoa työlleni, imagolleni ja kaikelle, tuohtunut Salo sanoi ohjelman haastattelussa.

Saloa korpeaa erityisesti se, että poliisi on virkamiehen vastuulla ja todistajana lausunut hänestä rikosoikeudenkäynneissä, joissa hän ei ole ollut syytettynä, todistajana eikä muussakaan asemassa.

– Poliisi menee julkisessa oikeudenkäynnissä sanomaan tuommoista. Todella törkeätä. Asiasta on tehty rikosilmoitus. Minun on pakko tutkia tämä asia loppuun asti. En voi hyväksyä sellaista, että minusta tehdään rikollinen ilman, että olen tehnyt yhtään mitään, Salo sanoi.

Osa järjestäytynyttä rikollisuutta

Suomen Kuvalehti kertoi maanantaina nettisivuillaan, että Salo oli kirjattuna samaan poliisin epäiltyjen rekisteriin kuin Venäjän presidentti Vladimir Putin. 45 minuuttia –ohjelma paljasti Putin-tiedon huhtikuussa.

Poliisi on sittemmin julkisuudessa vakuuttanut, ettei mustalle listalle - epäiltyjen rekisteriin - joudu kukaan heppoisin perustein.

45 minuuttia -ohjelman hankkimista julkisista oikeussalinauhoitteista käy ilmi, että krp:n rikosylikonstaapeli Kimmo Kylmäkoski yhdisti Salon järjestäytyneeseen rikollisuuteen Vantaan käräjäoikeudessa 13.3.2012 pidetyssä istunnossa.

Salissa puitiin Bad Machine -ryhmän rikosjuttua. Kylmäkoskea kuultiin yli kahden tunnin ajan. Kylmäkoski on tuttu mies oikeussaleissa. Hän on vuosien ajan todistanut poliisivirkamiehenä jutuissa, joissa on puitu järjestäytynyttä rikollisuutta ja siihen liittyviä epäilyjä ja syytteitä.

Kylmäkosken mukaan Bad Machine on osa Helvetin Enkelit -organisaatiota ja Helvetin Enkeleiden käskyvallan alla.

Yllättäen Vantaan käräjäoikeuden istunnossa nousi esiin Mika Salon nimi.

– Ex-formulakuskilla, nykyisellä MTV3-reportterilla Mika Salolla on tällainen tatuointi kuin "Big Red Machine 81 Support Finland" käsivarressaan. Miten te määrittelette, kuuluuko Mika Salo käsityksenne mukaan näillä teidän tiedoillanne osaksi järjestäytynyttä rikollisryhmää? asianajaja kysyi salissa Kylmäkoskelta.

Tähän Kylmäkoski vastasi:

– Hän (Salo) on valintansa tehnyt. Hän haluaa kannattaa järjestäytynyttä rikollisuutta sen tatuoinnin myötä. Onko hän osa järjestäytynyttä rikollisuutta. No kyllä. Jos tarkasti tulkitaan asiaa, niin sellainen henkilö, joka tatuointi tai muu julkisesti näkyvä paita, huppari tms. yllänsä kulkee julkisesti ja esittelee sitä, niin kyllähän hän tuo vähintään mielipiteensä julki eli on tämän jengin kannattaja ja sen puolella. Kyllä hänen (Salon) on täytynyt tietää ja hän tietää tuollaisen tatuoinnin ottaessaan, mitä se tarkoittaa. Sillä hetkellä hän puolensa valitsee eli niin sanotusti erkanee kaidalta tieltä ainakin jonkin verran.

– Eli ymmärsinkö oikein, että hän olisi osa, asianajaja jatkoi.

– Niin minä sanoin, että jos Helvetin Enkeleiden kannattaminen on osa järjestäytynyttä rikollisuutta, niin sitten Mika Salo on osa järjestäytynyttä rikollisuutta, Kylmäkoski kertoi oikeudessa.

"En ole jäsen"

Salon mukaan ketään ihmistä ei voi leimata tatuoinnin perusteella eikä varsinkaan kytkeä rikollisuuteen.

– Miten se kehtaa. Ei ihmisiä voi luokitella minkään tatuoinnin perusteella. Tai esimerkiksi, jos minulla on kaksi tai kolme moottoripyörää. Tekeekö se minusta vielä isomman rikollisen, kun on moottoripyöräkin vielä. Ei ihmisiä voi luokitella sen perusteella, mitä ne ovat tatuoineet itseensä tai mitä ne ovat ostaneet joskus aikoinaan. Et voi sen perusteella luokitella rikolliseksi, varsinkaan yhden miehen mielivaltaisella toiminnalla, Salo sanoi 45 minuuttia -ohjelman haastattelussa.

Salon mukaan hän ei ole minkään moottoripyöräkerhon jäsen eikä ole koskaan ollut mukana minkään kerhon toiminnassa. Hänellä on Helvetin Enkeleissä lapsuudenkavereita. Salo myös myönsi käyneensä joskus kerhon tiloissa, pelaamassa mm. biljardia.

Kohutun "Big Red Machine 81 Support Finland -tatuoinnin Salo sanoi ottaneensa vasemman käden hauikseensa 90-luvun alussa.

– Tuntui silloin vaan hyvältä idealta. Ei se merkitse mitään. Se on minun elämäni vaiheita, ja samoin tämä japanilainen tatuointi (toisessa kädessä). Tekeekö se minusta sitten Yakuzan eli olenko rikollinen Japanissakin sitten? Salo kysyi ohjelmassa.

Poliisin Salo-lausunto muuttui

Salon nimi nousi esiin myös toisessa rikosoikeudenkäynnissä: 20.5.2013 - eli vain runsas kuukausi sen jälkeen, kun 45 minuuttia -ohjelma oli paljastanut Vladimir Putinin nimen poliisin epäiltyjen rekisterissä. Kyse oli huumejutusta ja tässäkään jutussa Salo ei ollut millään tavalla osallisena.

Todistajana salissa kuultiin jälleen krp:n Kimmo Kylmäkoskea, jolta asianajajat tivasivat nyt uudestaan Salosta.

– Eräiden lehtitietojen mukaan ex-formulakuski Mika Salo on tatuoinut käsivarteensa tekstin "Big Red Machine 81 Support Finland." Kuuluuko todistajan käsityksen mukaan tämän tiedon valossa Mika Salo järjestäytyneeseen rikollisryhmään, asianajaja kysyi Kylmäkoskelta.

Tällä kertaa Kylmäkosken vastaus oli lyhyt.

– Ei.

– Sama kysymys esitettiin Vantaan käräjäoikeudessa Bad Machine -jutussa, josta tuli ratkaisu hovioikeudesta perjantaina (17.5 2013). Silloin samaan kysymykseen vastasitte, että kyllä. Miksi?, asianajaja esitti jatkokysymyksen.

– Me saadaan jatkuvasti lisää tietoa. Sitä tulee päivittäin. Todistan tämänhetkisen tiedon valossa. Silloin todistin senhetkisen tiedon valossa, vastasi Kylmäkoski.

Asianajaja kysyi Kylmäkoskelta myös, onko Mika Salon nimi nyt sitten poistettu krp:n tiedostoista.

– No näinkin voidaan muotoilla joo, kuului Kylmäkosken vastaus.

Salo pyöritteli 45 minuuttia -ohjelmassa päätään ja ihmetteli muuttuneita todistajanlausuntoja.

– Aika härskiä, Salo kommentoi .

Salon mukaan hän yrittää asianajajansa kanssa nyt tarkistaa, onko hän edelleen poliisin epäiltyjen rekisterissä.

– En tiedä varmuutta, olenko koskaan ollutkaan vai olenko vielä tai mitä siellä on tapahtunut. Mutta se ei ole edes minulla se pointti vaan se on pointti, että minua on julkisesti syytetty tuollaisesta asiasta. Se on satuttanut minua todella pahasti ja satuttaa pitkäksi aikaa myös rahallisesti, Salo sanoi 45 minuuttia -ohjelmassa.

Salon asianajaja jätti rikosilmoituksen asiasta tiistaina. Salo on vaatinut myös julkista anteeksipyyntöä.

45 minuuttia -ohjelma ei tavoittanut rikosylikonstaapeli Kimmo Kylmäkoskea kommentoimaan asiaa.

Lue myös:

    Uusimmat