Maailman ensimmäisenä 3D aikuisviihdefilminä mainostettu elokuva kiinnosti yllättäen naisyleisöä Hong Kongissa. Tulevia filmatisointeja suunnitellaan jo, ja esimerkiksi kulttielokuva Caligulasta kaavaillaan 3D-versiota.
3D aikuisviihde-elokuva Sex and Zen: Extreme Ecstasy oli ensi-illassa Hong Kongissa torstaina 14.4. ja osa näytöksistä oli myyty täysin loppuun. Elokuva on uusittu versio vuonna 1991 julkaistusta elokuvasta Sex and Zen, joka oli menestynein Hong Kongissa tehty aikuisviihde-elokuva kautta aikojen.
Klassiseen kiinalaiseen eroottiseen kirjallisuuteen löyhästi perustuva elokuva kiinnosti sekalaista yleisöä, ja etenkin naiset olivat ujostelematta liikkeellä yllättävän monessa elokuvateatterissa, uutisoi iol.co.za.
– En normaalisti käy elokuvissa, mutta tätä en voi jättää väliin. Haluan nähdä, miltä 3D aikuisviihde näyttää isolla kankaalla, 32-vuotias Justin Lai kertoi.
Myös 21-vuotias opiskelija Yan Shek jonotti katsomaan elokuvaa jo aikaisin aamulla. 113 minuuttia pitkä elokuva on luokiteltu Hong Kongissa alle 18-vuotiailta kielletyksi.
– Olen todella utelias. Tämä on ensimmäinen kerta, kun katson aikuisten elokuvan elokuvateatterissa. Tästä tulee taatusti jännittävää, hän kommentoi.
3D-aikuisviihde on nouseva trendi: italialaisohjaaja Tinto Brass on ilmoittanut, että hän haluaisi tehdä uuden 3D-version vuonna 1979 julkaistusta kulttileffa Caligulasta. Hustler puolestaan aikoo julkaista aikuisviihdeversion sci-fi elokuva Avatarista.
MTV3/Helmi
Lähde: Iol.co.za
Kuvat: Shutterstock
