35-vuotias nainen löytynyt kuolleena asunnosta Helsingissä – poliisi epäilee henkirikosta

Helsingin poliisi kertoo tutkivansa tiistain vastaisena yönä tapahtunutta kuolemaa epäiltynä henkirikoksena.

Poliisi sai ilmoituksen väkivallanteosta yksityisasunnossa Helsingin Pasilassa. Ilmoitus tuli hätäkeskukseen 14. marraskuuta kello 0.50.

Poliisi sanoo löytäneensä yksityisasunnosta vainajan ja epäillyn tekijän. Vainaja oli noin 35-vuotias nainen. Epäilty tekijä on noin 45-vuotias mies.

Epäilty vietiin paikan päältä sairaalahoitoon, minkä vuoksi poliisi ei ole toistaiseksi päässyt kuulemaan häntä.

– Olemme aloittaneet tapauksen esitutkinnan, mutta tapahtumien selvittäminen on vasta alkuvaiheessa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Päivi Hokkinen tiedotteessa.

– Epäillyn tekotavan ja motiivin kommentoiminen tässä vaiheessa voisi vaarantaa esitutkinnan. Tarkemmat tiedot tilanteesta selviävät tutkinnan myötä, Hokkinen jatkaa.

Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä tekemällä taktista ja teknistä tutkintaa. 

Lue myös:

    Uusimmat