34-vuotias mies käytti 9-vuotiasta lasta törkeästi seksuaalisesti hyväkseen – sai alle kaksi vuotta ehdollista vankeutta

Lapin käräjäoikeus on tuominnut 34-vuotiaan miehen vuoden ja 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lapin käräjäoikeuden tuomioselosteen mukaan rikoksen tekoaika ajoittuu kesäkuusta 2014 vuoden 2015 heinäkuulle.

Mies oli tekoaikaan 34-vuotias ja uhri 9-vuotias.

Mies oli ainakin kerran koskettanut lapsen sukuelimiä housujen sisältä ja pitänyt uhrin kädestä kiinni niin, että hän joutui koskettamaan miehen penistä ja liikuttelemaan kättään sen päällä. Mies oli myös yrittänyt riisua lapsen housuja.

Törkeä tekomuoto

Käräjäoikeuden mukaan mies oli käyttänyt teossa hyväkseen erityistä luottamusta ja riippuvaista asemaa, joka lapsella oli muodostunut tekijään.

Rikos katsottiin tekomuodoltaan törkeäksi lapsen iän ja kehitystason, osapuolten ikäeron ja heidän välisen luottamussuhteensa vuoksi. 

Mies tuomittiin lähes kahden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi 60 tunnin yhdyskuntapalveluun.

Hänet tuomittiin maksamaan uhrille korvauksia henkisistä kärsimyksistä ja tilapäisestä haitasta yhteensä 7 400 euroa. Lisäksi hän joutuu korvaamaan oikeudenkäyntikuluja. 

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Lue myös:

    Uusimmat