Pionin viimeisessä jaksossa valmistetaan täysin varusteltu kesäkeittiö. Sen viereen perustetaan yrttitarha ja valmiit herkut nautitaan hiukan sivummalle pystytetyssä lasihuoneessa kristallikruunun alla.
Yrttitarhojen historia ulottuu kauas. Keskiajalla luostaripuutarhat olivat suunnittelultaan hyvin yksinkertaisia. Nämä käytännölliset puutarhat käsittivät muutamia neliön- ja suorakaiteen muotoisia, kohotettuja penkkejä. Kohopenkit tehtiin niin pienikokoisiksi, että penkin keskeltä ulottui poimimaan satoa joutumatta astumaan penkin sisälle. Tätä varten penkit erotettiin toisistaan käytävillä.
Yrttipenkkien suosio on nousussa. Niistä tehdään koristeellisia, symmetrisiä katseenvangitsijoita, joissa näkee yrttien lisäksi usein myös perennojen sekä ryhmäkasvien kukkaloistoa. Tällaisten sekapenkkien hyvä puoli on muun muassa se, että yrtit antavat kukoistaessaan tarhalle oman tuoksunsa ja viehätyksensä ja kun ne lakastuvat, muut kasvit astuvat tilalle. Yrttejä voidaan myös korjata koska hyvänsä ilman, että tarhaan jää ikäviä aukkoja. Yrttitarhat sijoitetaan oleskelualueiden läheisyyteen, jolloin niiden tuoksuista ja mauista pääsee nauttimaan vaivattomasti.
Kesäkeittiön paikka oli raivattava koneellisesti. Pintamaa poistettiin ja keittiön pohjan kohdalta kaivettiin hiukan syvemmälle murskepetiä varten. Murske tiivistettiin ja sen päälle asetettiin anturaksi oikeaan korkoon, tarkasti vaakasuoraan yhdeksän 30 x 30 cm betonilaattaa. Viereen ajettiin multaa yrttitarhaa varten.
