Kuningas Charlesin kruunajaiset lauantaina 6. toukokuuta tulevat olemaan monella tapaa historialliset.
Kun kuningas Charlesin kruunajaisia vietetään Lontoossa lauantaina 6. toukokuuta, on kyseessä ensimmäinen kerta 2000-luvulla, kun uusi monarkki kruunataan Isossa-Britanniassa. Se ei ole kuitenkaan ainut syy, miksi Charles ja hänen vaimonsa kuningatarpuoliso Camilla tekevät historiaa.
Kruunaisten aikaan 74-vuotias Charles ja 75-vuotias Camilla tulevat olemaan brittihistorian vanhin kruunattava kuninkaallinen pariskunta. Kun Charlesin edesmenneestä äidistä Elisabetista tuli kuningatar vuonna 1952, oli Charles itse tuohon aikaan vasta 3-vuotias. 25-vuotiaana kuningattareksi tullut Elisabet hallitsi maataan ennätyksellisten 70 vuoden ajan, kunnes menehtyi 8. syyskuuta 96-vuotiaana. Charles oli näin ollen myös historian pisimpään kruunua odottanut Walesin prinssi.
Ennen Charlesia vanhin kruunattu monarkki oli kuningas William IV, josta tuli kuningas vuonna 1830, kun hän oli 64-vuotias. Camillaa ennen vanhin kuningatarpuoliso oli vuonna 1902 kruunattu kuningatar Alexandra, joka oli tuolloin 58-vuotias.


