1950-luvulla muusikon uran aloittanut: Meidät leimattiin alimpaan kastiin

"Swing-mies" Pentti Lasasella on menossa kuudeskymmenes vuosi musiikin parissa. Oma ikämittari pysähtyy seuraavaksi 75 vuoden kohdalle. Eläkepäivät eivät muusikkoa silti vielä kutsu.

− Tämä on ala, jossa ei anneta kultakelloa 65-vuotiaana ja sanota, että älä tule lähelle työpaikkaa, Lasanen veistelee hyväntuulisena.

Lasanen raivasi tietään ammattimuusikoksi aikana, jolloin tarjolla ei ollut opetusta. Nykyinen rautainen tietotaito on syntynyt kovalla työllä.

− Tämän alan perinnetietoa ei ole edelleenkään tarjolla paljoa, ja sellaisen hankkiminen voi viedä vuosikymmeniä. Siksi kirjoitan parhaillaan kirjaa aiheesta muusikon selviytymiskeinot 1950−1960 -luvuilla.

Avaimet menestykseen

Mitä nykypäivän muusikko voi oppia vuosikymmenien takaisilta tienraivaajiltaan, jotka aloittivat kaiken nollasta? Kysymys saa konkarin innostumaan.

− Silloin tehtiin jälkikäteen katsottuna aivan hämmästyttäviä juttuja. Monet muusikoiden selviytymiskeinoista olivat hyvin yksinkertaisia, eivätkä ne ole vanhentuneet, Lasanen aloittaa.

Kaiken lähtökohtana oli se, että muusikoksi halajavalta tuli löytyä lahjakkuutta omasta takaa. Koska levynteko oli kallista, tarjokkaat kävivät läpi tiukan seulan.

Menestys vaati myös saumatonta yhteistyötä ja monipuolisuutta.

− Yhtenä päivänä olit kapellimestari, toisena soittaja, kolmantena laulaja. Samalla näki, miten toiset tekivät hommansa.

Kivinen tie

Lasanen on itse tienannut elantonsa musiikista 15-vuotiaasta nuorukaisesta lähtien. Päätoimiseksi muusikoksi hän ryhtyi 22-vuotiaana. Nuorimies sai tuta jo kättelyssä, ettei muusikon ura ollut helpoin valinta.

− Mistään ei saanut alaamme sopivaa opastusta, ei instrumentin hallintaan tai laulamiseen, puhumattakaan henkisestä selviytymisestä. Lisäksi oli aivan uutta, että joku elätti itsensä päätoimisesti niin sanotulla kevyellä musiikilla.

− Meidät leimattiin musiikkialan alimpaan kastiin, koska jokseenkin kaikki alan työtä tehneet olivat itseoppineita, Lasanen kuvaa kivistä alkutaivalta.

Koska tienraivaajat luovivat eteenpäin pimeää polkua pitkin, he eivät aina ymmärtäneet pitää huolta eduistaan.

− Siellä piti käyttää omaa harkintakykyä, kun tietoa ei ollut. Kaksi kolmasosaa omista eläkkeistäni pääsi luistamaan käsistä, kun suuret työnantajat luistivat niiden suhteen. Siinä ei vallinnut oikeudenmukaisuus ja rehellisyys, Lasanen kertoo tajunneensa jälkeenpäin.

Itse työn hedelmistä menneiden vuosikymmenien muusikoilla on syytä olla ylpeitä senkin edestä.

− Saimme tietää vasta vuosikymmenien jälkeen, mitä Amerikassa tapahtuu. Hämmästyimme tajutessamme, ettei me oltukaan Suomessa takapajula!

Studio55/Jenni Kokkonen