19-vuotias NHL-lupaus kertoi olevansa homoseksuaali – "En pelkää enää"

Kanadalainen 19-vuotias jääkiekkolupaus Luke Prokop on kertonut avoimesti olevansa homoseksuaali. Prokop kertoi asiasta Twitter-tilillään.

Prokop julkaisi Twitter-tilillään pitkän viestin, jossa hän kertoo avoimesti olevansa homoseksuaali.

– Kulunut vuosi on ollut hullu, mutta se on antanut minulle mahdollisuuden löytää todellisen minäni. En pelkää enää piilotella sitä, kuka olen. Ilmoitan ylpeästi teille kaikille, että olen homo, Prokop kirjoittaa.

19-vuotias puolustajalahjakkuus on Nashville Predatorsin kolmannen kierroksen NHL-varaus viime syksyltä. Prokop solmi joulukuussa kolmivuotisen tulokassopimuksen Nashvillen kanssa, mutta pelasi päättyneellä kaudella vielä Kanadan juniorisarja WHL:ssä.

Kaapista tulemisen jälkeen Prokop uskoo pystyvänsä saavuttamaan unelmansa paremmin myös jääkiekkokaukalossa, koska voi olla avoimesti täysin oma itsensä.

– Tämä on ollut aikamoinen matka päästä tähän pisteeseen, mutta en voisi olla iloisempi päätöksestäni tulla ulos kaapista. Olen nuoresta iästä lähtien unelmoinut NHL:stä. Uskon, että eläessäni aitoa elämää, voin antaa kaikkeni jäällä ja parantaa täten mahdollisuuksiani toteuttaa unelmani, Prokop jatkaa.

Lue myös:

    Uusimmat