19.03.2002 RAIDALLINEN HAUKIMUREKE

600 g haukifileetä tai muuta kalaa
2 keitettyä perunaa
1 muna tai 2 valkuaista
1 tl suolaa
valko- tai mustapippuria
0,5-1 dl ruokakermaa tai vastaavaa
väliin:
150-300 g pakaste- tai 1 pss tuoretta pinaattia
8-12 aurinkokuivattua tomaattia
1 ruukku basilikaa tai persiljaa
1. Jos käytät tuoretta pinaattia, huuhdo se hyvin ja poista lehtiruodon pätkä. Ryöppää pinaatinlehdet vesitilkassa pari minuuttia. Jäähdytä kylmällä vedellä ja puserra vesi pois.
2. Paloittele kala ja perunat. Nosta ne monitoimikoneen kulhoon. Lisää muna, kerma ja mausteet. ( Kun valmistat kalamureketta, kaikkien aineiden pitää olla kylmiä. Jos tarpeen, nosta mureke välillä jääkaappiin).
3. Hienonna ainekset tasaiseksi massaksi.
4. Lusikoi puolet massasta voidellun pinnoitetutn pitkän tai pyöreän kakkuvuoan pohjalle. Tasoita pinta.
5. Ripottele päälle basilika, suikaloidut tomaatit ja pinaatti kerroksittain.
6. Lusikoi loput taikinasta päälle. Tasoita pinta. Jos haluat, voit voidella pinnan ja ripotella sille korppujauhoja. 7. Kypsennä mureke uunin ala/keskiosassa 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna murekkeen levähtää vuoassa kymmenisen minuuttia ennen kumoamista.
Tarjoa seuraksi keitettyjä perunoita, raikasta salaattia tai höyrytettyjä kasviksia , leipää ja kastikkeeksi sitruunan kuorella ja mehulla maustettua kermaviiliä tai jogurttia.


MUSTIKKAPUURO

1 l vettä
2-2,5 dl tummia mannasuurimoita, graham- tai karkeita spelttijauhoja
0,5-1 l pakastemustikoita
sokeria tai hunajaa
( pinnalle mantelirouhetta)

1. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja vispilöi sekaan jauhot. Hauduta 10-20 minuuttia jauhoista riippuen miedolla lämmöllä välillä sekoittaen.
. Lisää mustikat joukkoon vähän jäisinä. Sekoita ja makeuta hunajalla tai sokerilla.
3. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä sellaisenaan tai maidon tai jogurtin kanssa jälkiruuaksi, väli- tai aamupalaksi.

Lue myös:

    Uusimmat