18-vuotias nainen katosi päiviksi Turussa, poliisi kaipaa yhä vihjeitä tapauksesta: "En voi kertoa, miksi epäilemme rikosta"
Turusta katosi marraskuun 8. päivänä 18-vuotias nainen Ylioppilaskylän läheltä. Hänet löydettiin kolmen päivän kuluttua. Poliisi kertoo saaneensa asiaan liittyviä vihjeitä, mutta pysyy mystisen vaitonaisena asiaan liittyvästä poliisioperaatiosta, joka tehtiin Yläneellä.
– Asiassa epäillään rikosta. Sitä en voi kertoa, miksi epäilemme rikosta. Olemme jonkin verran saaneet vihjeitä, mutta enemmän kaivattaisiin, toteaa rikoskomisario Matti Salonen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Yläneen poliisioperaatiosta poliisi ei ole vielä kertonut mitään tarkempaa tietoa.
– Kyllä siellä oli operaatio. Tässä vaiheessa tutkintaa en voi tarkemmin lähteä avaamaan sitä, minkälainen vihje meidät johti Yläneelle.
Nainen löytyi olosuhteisiin nähden hyväkuntoisena
Nainen löytyi viime viikolla ja poliisin mukaan hän oli olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Poliisi ei kuitenkaan kerro, onko nainen ollut esimerkiksi kaapattuna.
– Sitä puolta emme lähde vielä avaamaan. Tutkinta on niin alkuvaiheessa. Sitäkään emme voi vielä paljastaa, mistä hän löytyi.
Poliisin mukaan katoamiseen liittyvään rikokseen kohdistuva tutkinta keskittyy tällä hetkellä Lounais-Suomen alueelle, mutta vihjeet ovat tervetulleita kaikkialta Suomesta.
– Olemme avoimia asian suhteen ja mikäli sellaisia vihjeitä tulee, jotka viittaavat johonkin muualle, niin suuntaamme tutkintaamme tilanteen mukaan. Peräänkuulutamme edelleen vihjeitä.
Katoamista edelsi öinen kävely
Katoamistaan ennen naisen tiedetään lähteneen kävelemään sunnuntaiyöllä kello 00.30 Turun ylioppilaskylästä kohti Kohmon kaupunginosaa.
Poliisi kertoi naisen olevan 163 senttimetriä pitkä ja normaalivartaloinen. Hänellä on vaaleat puolipitkät hiukset ja silmälasit.
Katoamishetkellään naisella oli yllään tummansiniset farkut, maihinnousukengät, vaaleanpunainen takki, valkoinen villaneule sekä tumma huivi. Mukanaan hänellä oli tumma reppu sekä sininen olkalaukku.
Poliisi on aiemmin kertonut kiittävänsä tähän mennessä tulleista vihjeistä ja kertoo kaipaavansa havaintoja erityisesti autoista ja ihmisistä Vanhan Hämeentien, Jaanintien ja Kohmontien risteyksien läheisyydessä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin kello 01–02 aikaan.
Poliisi pyytää havaintoja erityisesti kahdelta taksiautoilijalta, joilla saattaa olla tietoja Jaanintiellä noin klo 01.30 aikaan liikkuneista autoista ja ihmisistä,
Mahdolliset näköhavainnot sekä muut tapaukseen liittyvät vihjeet voi ilmoittaa poliisin vihjenumeroon 050 456 2105.
Uusimmat
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
MTV seuraa: Hävytön virhe Säteriltä – Leijonien johto suli nopeasti
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
Lataa lisää