17.10.2002 Maa-artisokkaa

Maa-artisokka ja latva-artisokka ovat eri kasveja, mutta kummassakin on herkullinen vähän pähkinäinen maku. Maa-artisokan maanpäälliset varret ovat 1-2 metrin korkuisia ja kukat kuin pieniä auringonkukkia. Mukuloita voi korjata maasta pakkasen tuloon asti tai vasta keväällä, kun routa sulaa. Kasvi lisääntyy pienistäkin multaan jääneistä mukuloista.

Jääkaapin vihanneslokerossa maa-artisokka ei säily kuin muutaman viikon pesemättömänä rei'itetyssä muovipussissa tai paperipussissa. Säilytys onnistuu myös turpeen sekaisessa hiekassa kylmässä kellarissa. Maa-artisokasta on saatavilla hyvin muhkuraista ja noin kananmunankokoisia sileämpää lajiketta. Jälkimmäisen kuoriminen on huomattavasti helpompaa. Maa-artisokka tummuu nopeasti, joten valmista se heti ruuaksi tai säilytä kuorittuna sitruunavedessä. Maa-artisokasta valmistuu herkullista sosekeittoa, se sopii salaatteihin paksuina viipaleina keitettynä, muhennoksiin, paistoksiin, kohokkaaseen, pannulla esim. sienten, valkosipulin ja salvian kanssa paistettuna tai vokattuna.

Maa-artisokka sisältää mm. kuitua, kaliumia, rautaa, folaattia ja inuliinia, jonka vuoksi se on aina kuulunut diabeetikoille suositeltaviin kasviksiin kuten mustajuurikin.

Lihamureke ja paahdetut maa-artisokat

500 g sika-nautajauhelihaa
3-4 viipaletta pekonia
1 -2 dl purjosilppua
1 dl korppujauhoja
2 dl kasvirasvavalmistetta tai ruokakermaa tai puolet vettä
(1-2 keitettyä hienonnettua perunaa)
1-2 muna
1 dl persiljasilppua
1 rkl tuoretta tai 1 tl kuivattua timjamia
1 rkl vahvaa sinappia (siemenet mukana) tai Provancen sinappia
1 tl suolaa musta- tai valkopippuria myllystä

1. Kaada korppujauhot ja kasvirasvavalmiste kulhoon, sekoita ja anna turvota.
2. Leikkaa pekoni silpuksi ja paista sitä hetki pannulla (kaada rasva pois) tai kypsennä talouspaperin välissä mikrossa.
3. Pehmitä purjot mikrossa tai liedellä.
4. Lisää kaikki aineet kulhoon ja vatkaa tasaiseksi mureketaikinaksi. Muotoile taikina voidellun tai leivinpaperilla peitetyn uunivuoan keskelle.

Paahdetut maa-artisokat


500-800 g maa-artisokkia
tilkka öljyä
timjamia

1. Pese maa-artisokat ja kuori ne vasta juuri ennen uuniin laittoa. Jos haluat voit nostaa ne odotamaan sitruunalla maustettun veteen, maa-artisokka nimittäin tummuu hyvin nopeasti.
2. Nosta maa-artisokat murekkeen ympärille ja pirskota päälle vähän öljyä ja ripottele pinnalle timajamia.
3. Kypsennä 200 asteessa noin 40 minuuttia. Jos maa-artisokat ovat pieniä, kypsennä lihamureketta ennen niiden lisäämistä n. 10 minuuttia.
4. Ripottele maa-artisokille ja viipaloidulle murekkeelle vähän tuoretta timjamia tai persiljaa. Tarjoa pikantiksi lisäkkeeksi esim. pihlajanmarja-omenamarmeladia tai -hilloa tai vastaavaa. Alkuruuaksi maistuu raikas salaatti ja hyvä leipä.

Maa-artisokkakeitto

500 g maa-artisokkia
2-3 jauhoista perunaa
pätkä purjon vaaleaa osaa
tilkka öljyä tai nokare voita
5+5-6 dl vettä, kasvis- tai lihalientä tai maitoa
suolaa, pippuria
(tilkka kermaa)

pinnalle:
4 rkl paahdettuja, rouhittuja hasselpähkinöitä tai sinihomejuustomuruja
(hakattua tuoretta persiljaa, timjamia tai salviaa)

1. Kuori perunat ja kuutioi ne. Paloittele huuhdottu purjo.
2. Pese ja kuori maa-artisokat ja paloittele ne samantien kattilaan veden sekaan.
3. Keitä kasvikset hajoavan pehmeiksi ja soseuta samettimaisen kuohkeaksi.
4. Lisää loppu neste, niin että saat sopivan sakeaa keittoa. Mausta ja kuumenna kiehuvaksi. Voit lisätä maidon myös vaahdotettuna keiton joukkoon.
5. Ripottele keiton pinnalle pöydässä pähkinää tai sinihomejuustoa.

- Toim. Kati Nappa

Lue myös:

    Uusimmat