16-vuotias epäiltynä kahdesta tapon yrityksestä, toisessa tapauksessa kuusi epäiltyä – poliisi: "En muista vastaavaa uraltani, todella poikkeuksellinen tapaus"

Poliisille tullut yhteydenottoja nuorilta väkivaltarikollisuuden noustua puheenaiheeksi – mikä heitä mietityttää? 6:32
Poliisille tullut yhteydenottoja nuorilta väkivaltarikollisuuden noustua puheenaiheeksi – mikä heitä mietityttää?

Kirkkonummella lokakuussa tapahtuneen tapon yrityksen ja törkeän ryöstön tutkinta on valmistunut.

Poliisi epäilee kuutta henkilöä Kirkkonummen Tolsassa 2.10. tapahtuneesta tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä. Epäillyistä nuorin on 15-vuotias.

Tapaus on lähetetty syyteharkintaan.

Teon johdosta epäillään edelleen todennäköisin syin 16-vuotiasta kirkkonummelaista poikaa. Hän on vangittuna. Poikaa epäillään myös toisesta tapon yrityksenä tutkittavasta teosta Kirkkonummen keskustassa Asematiellä 26.9. Asematien tapahtumissa teosta ei epäillä muita henkilöitä vangittuna olevan 16-vuotiaan lisäksi.

Poliisin mukaan Asematien tapahtumien tutkinta tullaan saamana valmiiksi myös lähiaikoina.

Molemmissa tapauksissa tekoväline on ollut veitsi, ja kummassakin tapauksessa uhreissa on ollut lukuisia veitsen aiheuttamia vammoja.

Tapauksen tutkinnanjohtajana toimineen rikoskomisario Nina Kankaan mukaan on erittäin harvinaista, että näin nuoren henkilön epäillään liittyvän kahteen lyhyen ajan sisällä tapahtuneeseen, vakavaan rikokseen.

− Minun virkaurallani en muista vastaavaa tapahtuneen koskaan, vaan kyseessä on todella poikkeuksellinen tapaus, Kangas kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat