14-vuotias moottoripyöräilylupaus kuoli järkyttävässä onnettomuudessa Espanjassa

14-vuotias ratamoottoripyöräilylupaus Hugo Millán on kuollut Espanjassa tapahtuneen järkyttävän onnettomuuden seurauksena sunnuntaina. Asiasta uutisoivat muun muassa Marca ja Mundo Deportivo

Espanjalainen Millán menetti pyöränsä hallinnan ja kaatui 13 kierrosta ennen maalia MotorLand Aragónilla käydyssä Euroopan Talent Cupin kilpailussa. Millán nousi takaisin pyöränsä selkään, mutta toinen kuljettaja törmäsi häneen pian rajusti.

Millánia hoidettiin ensin radalla, ja hänet kuljetettiin sittemmin helikopterilla sairaalaan. Häntä ei pystytty kuitenkaan pelastamaan.

Kilpailu keskeytettiin traagisen onnettomuuden jälkeen välittömästi punaisella lipulla. 

Millánia pidettiin yhtenä Espanjan lahjakkaimmista nuorista kuljettajista. Hän oli ennen kilpailua Euroopan Talent Cupissa 86 pisteellään toisena.

Millánin kuoleman on huomioinut muun muassa MotoGP.

– Olemme pahoillamme ja murheen murtamia Hugo Millánin poismenosta. Haluamme lähettää rakkautta ja tukea hänen perheelleen, ystävilleen ja tallilleen. Lepää rauhassa, Hugo, MotoGP kirjoitti Twitterissä.

Surunvälittelynsä jakoi sosiaalisessa mediassa myös illánin talli FIM CEV Repsol.

Lue myös:

    Uusimmat