13.4.2003 Ruukutuspöytä ja istutukset lasitetulle terassille

Lasitettu terassi mahdollistaa kevään aloituksen ja kasvien kanssa puuhailun aiemmin kuin avomaalla. Lasit suojaavat kylmiltä tuulilta, paahteisina päivinä ne on helppo vetää syrjään. Kesän jälkeen lasitettu terassi tarjoaa mahdollisuuden jatkaa sesonkia vielä syyssateiden saavuttuakin. Lasitettun terassin käyttöaikaa voi pidentää esimerkiksi lämpöheijastimen avulla.

Lasitetun terassin sisustamista suunniteltaessa mielikuvitusta voi käyttää rikkaasti: kasveja voi vaihtaa, poistaa ja lisätä koko kasvukauden omien inspiraatioiden mukaan. Sinne sopivat kesäkukkien lisäksi niin pikkuiset koristepuut, pensaat, perennat, heinät, saniaiset, mehi- kuin sipulikasvitkin. Ruukkukasvien sijoituspaikat on hyvä miettiä pääasiassa paikan aurinkoisuuden tai varjoisuuden mukaisesti.

Terassi kevätkuntoon

Sisustettava terassimme oli aurinkoinen. Sinne haluttiin keväistä tunnelmaa ja kodikasta ilmettä. Sisustamisessa käytettiin luonnonmateriaalisia, väreiltään neutraaleja ruukkuja, joihin istutettiin kasvutavaltaan monen näköisiä kasveja: sypressi, erilaisia yrttejä sekä ryhmäkasveja eli kesäkukkia.

Myös tekstiilien hempeän keväiset värit lisäävät kevään odotuksen riemua ja keventävät kokonaisuutta. Terassin istuintyynyt, pöytäliina ja matto vaihdettiin. Lisäilmettä saatiin muutamalla irtotyynyllä. Aiemmin hankitut kalusteet sopivat niin kokonsa kuin rakenteensa puolesta hyvin terassin henkeen. Kasvien värimaailma suunniteltiin valkovihreäksi, höysteenä ripaus punaista.

Hyvä ottaa huomioon

Terassille ja puutarhaan sijoitettavien ns. somistustavaroiden valikoima on ilahduttavasti lisääntynyt Suomessa. Erilaisilla elementeillä ja oikeilla valinnoilla saadaankin vahvistettua haluttua tunnelmaa. Maltillisuus ja yksinkertainen selkeys somistustarvikkeita valittaessa on kuitenkin hyvästä, muutoin kokonaisuudesta saattaa tulla hyvinkin sekava ja rauhaton. Katseenvangitsijoissa niin kuin muissakin elementeissä kannattaa poikkeuksetta suosia luonnonmateriaaleista valmistettuja tuotteita.

Ruukut ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Luonnonväriset ruukut ovat varmempi vaihtoehto kuin kirjavat ja värikkäät: neutraalin värisessä ruukussa kasvi pääsee paremmin oikeuksiinsa, kun sen ei tarvitse kilpailla ruukun värityksen kanssa. Toisaalta yhden tai kolmen vaikkapa välimerensinisen ruukun ryhmä piristää kokonaisuutta herkullisesti.

Mikäli terassi on ikkunan edustalla, on suunnittelussa hyvä huomioida näkyvyys huoneistosta, jottei istutuksilla turhaan estetä luonnonvalon pääsyä sisälle asuntoon. Ruukkuryhmät ovat parempi vaihtoehto kuin niiden ripotteleminen sinne tänne ympäri parveketta.

Ruukutuspöytä istuttamista helpottamaan

Talven jäljiltä terassi siivottiin ja paikalle tuotiin puutarhakalusteet sekä ruukutuspuuhia helpottava ruukutuspöytä.

Ruukutuspöydän ääressä on erinomaista työskennellä. Selkä ei väsy tuntienkaan työskentelyn jälkeen! Pöydän korkeus mitoitetaan aina käyttäjän mukaan. Sen voi rakentaa yhtä lailla kestopuusta kuin käsittelemättömästä puutavarasta. Lopuksi pöydän voi sävyttää kyllästysaineella paikkaan sopivaksi. Ja istutustöiden jälkeen ruukutuspöytä toimii oivana laskutasona!

Ruukkuihin istutettiin sypressi, kesäkukkia, murattia sekä yrttejä. Suuret ja painavat ruukut kannattaa täyttää puoliksi lekasoralla. Näin lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ruukkuja on helpompi siirrellä, ja lekasora toimii salaojituksena.

Vanhat saappaat kiertoon!

Vanhat saappaat saivat uuden tehtävän "istutusastiana". Niihin istutettiin mehitähteä, markettaa sekä neilikkaa. Mikäli saapasvanhuksissa ei ole valmiiksi reikiä, pohjaan kannattaa tehdä muutama. Näin liika kasteluvesi pääsee valumaan pois.

Pajuamppeleihin istutettiin amppeliorvokkeja ja pöydälle tehtiin kaunis sommitelma, jossa on pajukoriin istutettuja miniruusuja ja muratteja. Kori-istutuksia tehdessä pitää varmistaa, että kori on vuorattu muovilla.

Ballerina-omenapuu

Ballerina-omenapuuta voi Etelä-Suomessa kokeilla talvehdittaa lasitetulla terassilla. Tällöin on erityisen tärkeää, että salaojitus ruukussa on kunnossa: ruukkuun ei saa jäädä vettä pakkasten tultua. Muualla Suomessa kasvi kannattaa siirtää talvehtimishuoneeseen - vaikkapa hyvin eristetylle kuistille tai kellariin, joissa lämpötila pysyy hieman plussan yläpuolella.

Sypressi

Pienikasvuiset sypressit ovat erinomaisia aurinkoisemman terassin vihertäjiä. Sypressit ovat kartion muotoisia, jolloin niiden tyvelle ruukkuun on helppo istuttaa muita kasveja. Sypressiä kannattaa yrittää talvehdittaa ruukussa. Talvehtiakseen sypressi tarvitsee riittävän suuren ruukun, jossa salaojitus on kunnossa, ja keväällä suojauksen aurinkoa vastaan.

Pohjoisemmassa sypressi siirretään talvehtimishuoneeseen, joka on valoisa ja jossa lämpötila on tasaisesti hieman plussan yläpuolella. Ikivihreät kasvit on ehdottomasti suojattava kevätauringolta. Suojaukseen käy harso tai säkkikangas. Ilman suojausta ikivihreät kasvit haihduttavat itsensä hengiltä, koska juuret eivät voi käyttää kasvualustan kosteutta hyväksi ennen kuin se on sulanut.

Mehitähdet ja marketat saappaissa

Mehitähdet ja marketat viihtyvät molemmat aurinkoisessa ja lämpimässä paikassa, niinpä niitä käytettiin samoissa istutuksissa. Mehikasvit viihtyvät niukkaravinteisessa kasvualustassa ja ne voidaan jättää istutusastiaan talvehtimaan kunhan edelleen pidetään huoli siitä, että salaojitus toimii.

Pikkunarsissit

Ruukkuihin istutetut sipulit tuottavat kukinnallaan iloa terassilla paljon aikaisemmin kuin avomaalla kasvavat kaverit. Kun kevätkukkivia sipulikasveja istutetaan syksyllä ruukkuihin, ne lähtevät kylmän kauden jälkeen ilmojen lämmitessä kasvuun. Jos haluaa päästä helpommalla, voi joitakin sipulikasveja kuten pikkunarsisseja, helmihyasintteja ja krookuksia toki ostaa jo aikaisin keväällä valmiiksi hyödettyinä, jolloin ne on helppo siirtää niille valittuihin ruukkuihin. Sipulikasveja ei tarvitse lannoittaa, sillä kaikki tarvittava ravinto on valmiina sipuleissa.

Yrtit

Terassille valittiin yrttejä, joiden rehevän vihreät lehdet korostavat sitä tunnelmaa, jota tilaan haluttiin luoda. Yrtit tuottavat herkullisia tuoksuja ja makuja sekä hurmaavaa kesäistä iloa. Jos monivuotiset yrtit saadaan talvehtimaan ne rotevoituvat vuosi vuodelta.

Eijan ohjeita parvekekasvien viihtyvyyteen:

Valitse mieluummin luonnonmateriaaleista valmistettuja ruukkuja ja astioita.

Ruukkukasvien ravinteiden saantiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Niitä on kasteltava - ja kastelu huuhtoo ravinteita pois kasvualustasta. Lisäravinteita siis tarvitaan. Lannoitus on hyvä aloittaa kahden, kolmen viikon kuluttua istutuksesta.

Vältä myös liikakastelua. Ruukussa seisova vesi tukahduttaa juuriston. Vaara on suuri etenkin lasitetuissa ja pohjareiättömissä ruukuissa.

Kasvualustaa ei tule käyttää uudelleen. Kun vaihdetaan kasvi, vaihdetaan myös kasvualusta. Sen laadusta ei todellakaan kannata tinkiä! Käytä ruukkuistutuksissa vain parhaita aineita.

Hoitoa helpottavassa kasvualustassa on kastelukiteitä, jotka sitovat kosteutta pidempään kasvien hyväksi.

Jos ruukussa ei ole valmiina reikää liikaveden poistumiselle, se on täytettävä puoliksi lekasoralla. Reiällisen ruukun alle on muistettava laittaa aluslautanen. Altakasteleva ruukku säästää vaivaa ja voipa kasvin viereen sijoittaa vesiastiankin, josta se itse imee vettä letkun kautta.

Sopiva ruukun koko on 1,5 - 2 litraa per taimi; vaativille kasveille kannattaa käyttää jopa 3 litraa.

Kuihtuneet kukat kannattaa poistaa heti. Silloin kasvi kehittää nopeammin ja enemmän uusia nuppuja.

Älä kiirehdi liikaa - yöpakkaset ovat kesäkukille kohtalokkaita.

Ruukutuspöytä

Pöydän korkeus mitoitetaan aina käyttäjän mukaan.

Pöydän voi rakentaa yhtä hyvin kestopuusta kuin käsittelemättömästa puutavarasta. Lopuksi pöydän voi sävyttää kyllästysaineella paikkaan sopivaksi.

Osat on paras mitata ja sahata valmiiksi etukäteen. Korkeuden lisäksi muitakin mittoja voi soveltuvin osin muuttaa oman parvekkeensa tai mieltymyksiensä mukaan. Menetelmät käyvät parhaiten ilmi oheisista kuvista.

Työkaluina tarvitaan mittanauha, vasara, saha ja jiirilaatikko.

Pöydän teko:

1. Kiinnitetään alahyllyn tukilaudat
2. Kiinnitetään jalat pöydän kanteen.
3. Kiinnitetään alareunalaudat kannen alapuolelle.
4. Ruuvataan hyllyn rimat tukilautoihin.
5. Kiinnitetään ylähyllyn jalat, joihin ruuvataan hyllyn tuet
6. Asennetaan hyllylauta paikoilleen
7. Tukirimat kinnitetään pöydän tukijalkoihin.

Puutavara:

jalat: 4 kpl metrin pätkiä, 50x50 höylättynä
pöydän kansi: 7 kpl 120 sentin pätkiä, 95x18 höylälautaa
alahylly: 10 kpl 120 sentin pätkiä, 45x15 rimaa
alahyllyn tukilaudat: 2 kpl 95x18 höylälautaa
pöydän yläreunat: takareuna; 120 cm + sivut 2x35 cm, 95x18 lautaa
pöydän ylähylly: 2 kpl, 120 cm höylälautaa kulmittain
pöydän alareunat: 2 kpl 70 cm sivut + 1 kpl 120 cm etureuna, 95x18 höylälautaa
ylähyllyn "jalat" sekä pöydän takajalkojen tuet: 45x15 tai 50x18 rimaa
ruuvit: 32x4 mm, ristipääkannat

Hinnat:

Kasvit 162.80 ¬
Ruukut ja tekstiilit 276.92 ¬
Ruukutuspöydän raaka-aineet 86.50 ¬
Lasitetun terassin lasit, alumiinit ja asennus 3 000 ¬

Yhteystiedot: Porvoon lasikolmikko/ Esa Lahtinen GSM: 0400-801321

Tämä sisältö on esitetty tv:ssä 13.4.2003.

Huom. mainitut hinnat ja yhteystiedot ovat esitysajankohdan mukaisia.

Lue myös:

    Uusimmat