11.11.2003 Tomaatti-basilikatuorejuustolla täytetty haukimureke/pihvit ja uunipunajuuret

n. 500 g haukifileitä
1 tl suolaa
2 munaa
2 dl ruokakermaa
1,5 rkl perunajauhoja
valko- tai mustapippuria

n. 50 g tomatti-basilikatuorejuustoa (Hovi 13%)
1 ruukku rucolaa tai pinaattia tai 50-100 g pakastepinaattia

1. Pidä kaikki raaka-aineet jääkaapissa ennen valmistusta.
2. Voitele pitkulainen vuoka esim. juoksevalla margariinilla. Silppua rucola tai pinaatti muutamaan osaan, jos teet mureketta, tai hienommaksi, jos paistat pihvejä.
3. Paloittele haukifileet parin cm:n paloiksi ja nosta ne monitoimikoneen kulhoon. Lisää suola ja surauta kala hienoksi.
4. Lisää joukkoon vähän pippuria, munat, ruokakerma tai vastaava ja perunajauhot ja surauta massa tasaiseksi.
5. Kaada puolet massasta vuokaan. Vedä keskelle pieni syvennys ja lusikoi siihen kahdella pikkulusikalla tuorejuusto "helminauhaksi". Ripottele päälle pinaatti tai rucola. Kaada loppu mureketaikina vuokaan ja tasoita pinta. Kypsennä vesihauteessa tai sellaisenaan 30-40 minuuttia n. 200 asteessa. Jos kypsennät murekkeen ilman vesihaudetta, korppujauhota vuoka. Anna murekkeen levähtää hetki ennen kumoamista.
6. Murekepihvit: Sekoita silputtu pinaatti tai rucola murekemassan joukkoon. Sipaise leivinpaperi öljyllä ja nosta ruokalusikalla murekemassasta siihen 8-10 nokaretta. Paina kostealla sormella syvennys keskelle, nosta siihen nokare tuorejuustoa ja painele kiinni ja litistä pihvejä vähän. Paista pihvejä keskilämmöllä n. 3 minuuttia kummaltakin puolelta. Tarjoa murekkeen tai pihvien seuraksi uunipunajuuria tai perunoita ja ruusukaaleja tai vihreitä herneitä.

Uunipunajuuret

4-8 raakaa punajuurta
4-6 valkosipulinkynttä
1-2 rkl öljyä
1 rkl balsami- tai punaviinietikkaa
suolaa, mustapippuria
tuoretta tai kuivattua oreganoa
vahvaa alumiinifoliota

1. Pese punajuuret juuresharjalla hyvin. Poista veitsellä kanta ja rupiset kohdat, jos niitä on, mutta punajuuria ei tarvitse kuoria. Leikkaa punajuuret 2-4 osaan. Pienet voit jättää kokonaisiksi.
2. Repäise vahvasta alumiinifoliosta sopiva pala ja nosta punajuuret keskelle. Ripottele sekaan veitsellä murskatut tai viipaloidut valkosipulit ja mausteet.
3. Pirskota päälle öljy ja balsamietikka. Sulje pakkaus tiivivisti ja nosta se uunipellin toiselle puolelle. Kypsennä 20-30 min. 225 asteessa ja vähennä lämpö sen jälkeen 200 asteeseen eli kun laitat haukimurekkeen uuniin.


Lue myös:

    Uusimmat